Lukutaitopäivä

8.9.2017

Tänään vietetään kansainvälistä YK:n lukutaitopäivää.

Suomessa aikuisten lukutaitoprosentti on 99,0 %.

Hamburger Abendblatt -sanomalehti uutisoi, että yksin Hampurissa asuu 200 000 lukutaidotonta aikuista.

Siinä vähän perspektiiviä.

Uutinen kalvaa minua vielä pitkään.

Lange Nacht der Literatur

2.9.2017

Tänään kaupungissa järjestetään tapahtuma, joka kantaa nimeä Lange Nacht der Literatur.

Kirjakaupoissa, kirjastoissa ja muissa julkisissa tiloissa kirjailijat lukevat otteita kirjoistaan ja kohtaavat lukijoitaan. Vähän siis samanlainen tapahtuma kuin meille suomalaisille tuttu Taiteiden yö.

En tällä kerralla ehtinyt tapahtumaan, mutta lueskelin ohjelmaa, ja poimin sieltä kiinnostavia kirjakauppaesittelyitä. Alan koluta kauppoja, kunhan saan kirjakäännöksen käsistäni.

Pelko persauksissa

1.9.2017

Työ etenee. Tavoitteena on palauttaa kustannustoimittajalle ¼ kokonaisuudesta mahdollisimman valmiina parin viikon päästä. Tekstiä rullatessani totean, että sen pitäisi olla realistista. Lopulle tekstimassalle jäisi tällä aikataululla vielä noin 1,5 kuukautta, mutta viimeinen viikko on lohkaistava oikolukua, korjauksia ja hiomista varten. Kurinalaisuutta vaatii.

Isoissa käännösurakoissa on se sudenkuoppa, että persauksissa on koko ajan pelko siitä, että mitä jos en ehdikään ajoissa. Jos jotain sattuu, sairastun vaikka? Siksi työtä miettii melkein koko ajan, kääntää mielessään. 

Laskeskelin että realistisesti voin työskennellä päiväsaikaan tehokkaasti noin neljä tuntia. Tarkoittaa sitä, että käännän myös iltaisin.

*

Vanhemman pojan espanjan tunnit ovat alkaneet. Opettaja oli vinkannut, että yksi tapa oppia on, että alkaa kerätä itselleen omaa sanastoa vihkoonsa. Kun vilkaisin vihkoa, huomasin että poika kirjoittaa espanja–englanti-sanastoa, mikä on toki luonnollista, koska espanjaa opetetaan englanniksi. Mutta myönnän, että jouduin siinä vähän hengittelemään.

Että Kulkuri-matskuja odotellessa...

Paul Auster

31.8.2017

Paul Auster on tänään Helsingin Akateemisessa! Ja minä täällä... En melkein kestä. Klikkasin lohdutukseksi ystävän lähettämää linkkiä Austerin haastatteluun.

Onneksi mukanani on Austerin uusin, 4321, melkoinen järkäle (Tammi, 2017, suom. Ilkka Rekiaro).

Auster on lempikirjailijoitani ja yksi ehdottomista lempikirjoistani on Austerin Illuusioiden kirja (Tammi, 2002, suomentanut Erkki Jukarainen). Oriveden opiston Luovan kirjoittamisen kurssilla ruodin sen rakennetta aikoinaan näin:

Illuusioiden kirjassa on selvä, minä-muodossa auki kirjoitettu kehyskertomus, jonka alussa pahin on jo tapahtunut. (...) Kehyskertomuksen tempo kiihtyy loppua kohden, ja lopussa kilpaillaan jo aivan kirjaimellisesti aikaa vastaan.

Sisäkertomuksia on useita ja niissä kaikissa oma rakenteensa konflikteineen, komplikaatioineen ja kliimakseineen. Romaanin pystyisi lukemaan jättämällä ensimmäisen sisäkertomuksista lukematta - luku 2 on irrallinen kokonaisuutensa, ja teksti jatkuu kolmannessa luvussa suoraan siitä, mihen se 1. luvussa jäi -, mutta kokonaisuuden kannalta pois jättäminen ei olisi järkevää. Kaikki sisäkertomukset palvelevat kehyskertomusta. Vai onko asia päinvastoin? Sisäkertomukset ovat pitkiä, omia kokonaisuuksiaan, niin pitkiä että välillä aivan unohtaa lukevansa sisäkertomusta. Romaanin rakenne on liukas kuin saippuapalanen.

Kirjan rakenne on kompleksinen mutta ei silti vaikealukuinen. Siirtymät ovat luontevia, mikä saa minut lukijana hämmästelemään kirjailijan taituruutta. Tapahtumat, toinen toistaan ällistyttävämmät (Illuusioiden kirja) seuraavat toisiaan. Kirja on vetävä. Se pitää otteessaan, etenee koko ajan huolimatta siitä, että aikatasolla tekstissä palataan taaksepäin! Kirja on nimensä veroinen, täynnä silmänkääntötemppuja, ja kestää upeasti useita lukemiskertoja.

Olisikohan kohta taas uuden lukukerran aika?

Musiikin kieli

28.8.

Nuoremmalla pojalla alkoi tänään EAL (English as an additional language), englannin intensiiviopetus. Ummikot saavat kansainvälisessä koulussa eriytettyä englannin opetusta, ja sitä on runsaasti: maanantaina tunti, tiistaina kaksi tuntia, torstaina kaksi tuntia, samoin perjantaina. Lisäenkkua opetellaan pienryhmissä; pojan ryhmässä on hänen lisäkseen poika Ukrainasta sekä tyttö Intiasta. Saksan kielen tuntien aika koittaa pojalla vasta myöhemmin - sitten kun lisäenkussa siirrytään Transition-vaiheeseen.

Tämän päivän anti oli ollut We’ll.

En oikein pysty edes kuvittelemaan, miten rankalta voi alakoululaisesta tuntua viettää koko päivä ympäristössä, jossa kaikki ympärillä olijat pölöttävät tauotta outoa kieltä ja jossa sinunkin oletetaan osallistuvan jollain tavoin.

Ja päivän päätteeksi vielä ensimmäinen pianotunti. Tämä oli kuitenkin laskelmoitu juttu: Suomessa poika ehti hetken harrastaa pianonsoittoa, ja shakkikerhossakin hän kävi. Kun kävi ilmi, että samoja harrastuksia voi jatkaa uudessa koulussa koulun jälkeen (eli ei erillisiä kuljetteluja!), ilmoitimme pojan mukaan toimintaan. Kaksi harrastusta, joissa mukaan pääsee heti, osaamatta sanaakaan kieltä.

Ja näin tapahtuu, sillä musiikkikin on kieli. Ope soittaa ensin, poika perässä. Näin he keskustelevat, ja kaikki sujuu.

Ristisanatehtävät ja kielen hahmottaminen

25.8.2017

Onpas hauska keksintö tuoda bussiin kirjojen kierrätyspiste. Monissa paikallisbusseissa on paikallisen kirppari-kierrätyskeskuksen kirjahylly. Hyllystä voi ottaa mukaansa matkalukemista, ja siihen voi myös jättää oman kirjansa, jos se sattuu tulemaan matkan varrella päätökseen.

Pojan repusta löytyi myös tänään mystinen asia, opettajan aaneloselle laatima tekstinpätkä, jossa osa kirjaimista oli poistettu. Aukkotehtävä siis.

Jotenkin kummasti poika oli puuttuvat kirjaimet aukkokohtiin täytellyt – väittipä vielä tulleensa ”melkein ekaksi tai no, ainakin tokaksi”!

"Miten oikein onnistuit?" kysyn ihmeissäni ja iloissani. ”No, mä luulen että se auttoi, kun oon tehnyt niin paljon ristikoita.”

Se Lasten Kirppu!

iPad opetuskäytössä

24.8.2017

Vanhemman pojan englannin kielen taito oli tullessamme jo kohtalainen, joten en ole osannut olla kovin huolissani hänen pärjäämisestään. Myös koulun tasotesti, jonka yläkouluikäiset tulokkaat aina suorittavat ja jonka perusteella oppilas sijoitetaan omantasoiseen ryhmäänsä, sujui hyvin.

Nuorempi sen sijaan on lähestulkoon ummikko. Olinkin hyvin hämmästynyt, kun repusta löytyi ensimmäisen koulupäivän päätteeksi suomeksi kirjoitettu tarina kesälomasta. Ihmettelin, miten poika oli ymmärtänyt tehtävänannon eli sen, mitä paperille kuuluu kirjoittaa.

”No, ope kirjoitti tehtävän iPadin Google-kääntäjään ja luki sen mulle sieltä ääneen: Kirrjoitha ja piirra kjuva lomasta”, poika kertoi opettajan hassua suomen ääntämystä matkien.

Toinen luokan ipadeista voi jatkossa olla pojan ahkerassa käytössä, ja sen avulla hän toivottavasti pystyy integroitumaan helpommin osaksi luokan toimintaa.

Koulu alkaa

22.8.2017

Käännös etenee, menneitten viikkojen kiireestä ja lomailusta huolimatta. 

Menossa on se vaihe, kun käännettyä tekstimassaa alkaa jo olla koossa eikä deadline aivan vielä kolkuttele.

En ihan vielä välitä ajatella sitä hetkeä, jolloin kuin tyhjästä ymmärrän, kuinka paljon on vielä kääntämättä. Sekin hetki koittaa aivan varmasti. Tunnistan jo kaavan.

Huomenna – vihdoin – alkaa lasten koulu. Päiviin järjestyy enemmän kirjoitusaikaa. Epäilen kuitenkin, että lähiviikkojen illoista on rentous kaukana. Huomenna pojat sukeltavat upoksiin uuteen.

Shukran

20.8.17

Marhaba

Shukran

Kaksi sanaa, jotka opin tällä viikolla.

Hektisten kesäkuukausien päätteeksi teimme perheenä viikon lomamatkan Espanjaan ja sieltä käsin vielä päiväretken Marokon Tangieriin. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Basaarien tarjonta yltäkylläisen värikäs ja tuoksuja täynnä. Paikalliset ottivat meidät avosylin vastaan. Varsinkin lapsiamme kohtaan oltiin nauravaisen ystävällisiä. Heidän vaaleita hiuksiaan taputeltiin, ja matkamuistoja myytiin pikkurahalla. Meidät opastettiin auliisti oikealle kujalle, kun aloimme näyttää eksyneiltä.

Espanjaan palattuamme otsikoissa olivat aivan toisenlaiset marokkolaiset.

Minä haluan muistaa ne tapaamani.

marhaba = hei (ja tervetuloa)

shukran = kiitos

Oma huone!

Uusi koti vastaa muistikuviani ja tuntuu yhä sopivan tarpeisiimme.

Työhuoneen  sisustaminen kuuluu ykkösprioriteetteihin. En tahdo uskoa että minulla on nyt oma huone!

Mies kokoaa sähköisen työpöydän (toimitusaika oli yllättävän pitkä), ja yhdessä nostamme sen ikkunan eteen. Ikkunoista näkyy Hampurin vehreys ja rauhallisen asuinalueemme naapurustoa. Vastapäisen kolmikerroksisen talon ylimpään kerrokseen näyttää syntyneen vauva. Vauvalla taitaa olla koliikki. Samaisen talon alimman kerroksen asunnossa on näyttö. Nopea googlailu paljastaa, että kyse on 118-neliöisestä neliöstä.

Hyllykön päälle nojalleen nostan Suomessa kokoamani ja pahville liimaamamme palapelin, joka esittää Rosettan kiveä. Kivi on inspiroinut minua valtavasti siitä saakka kun näin siitä kopion Kairon arkeologisessa museossa. Muutama vuosi takaperin pääsin lopulta näkemään myös alkuperäisen Lontoon British Museumissa. Sieltä palapeli.

Avaan ikkunan. Kuulen kirkonkellot ja Elbellä tööttäilevät rahtilaivat.

Tämä on hyvä.

Muutto

31.7.2017

Finnlines. Laivapäivä. 

Aika matelee mutta pidän siitä, että jätämme entisen verkkaiseen tahtiin, emme suin päin. Lento Helsingistä Hampuriin ei vie edes kahta tuntia – se on liian vähän sen ymmärtämiseen, että muutamme tässä ja nyt.

Tässä samassa laivassa on koko perhe ja koko omaisuutemme: huonekalut, vaatteet, kirjat, auto.

Laivassa on vain vähän virikkeitä, joten työ etenee hyvin.

Istun kahvilapöydän ääressä ja tuijottelen vuoron perään näyttöruutua ja ikkunan takana avautuvaa aavaa merta.

Meri on tyyni, aurinko paistaa.

Tuolla taitaa olla Bornholm.

Mies Ikeassa

22.7.2017

Onkohan se rakkauden teko, jos mies menee vaimon pyynnöstä Ikeaan, vaimon asioille, mukisematta?

Sieltä se mies nyt joka tapauksessa soitteli, Hampurin Ikeasta.

Olin lähettänyt kuvia tietystä Vantaan Ikeassa valitsemastani sähkösäätöisestä työpöydästä ja sanonut että tuollainen. Ja kiva olisi, jos pöytä olisi paikallaan suunnilleen samaan aikaan kuin minäkin eli parin viikon päästä.

Seuraavat kolme kuukautta buukattu täyteen

12.7.2017 (syntymäpäivä)

Saan sovittua käännöstyölle pari viikkoa lisäaikaa, ja sovin ottavani työn vastaan.

Olen samaan aikaan iloinen ja kauhuissani. 

Kyse on neljännestä kirjakäännöksestäni. En tarkalleen ottaen enää muista, miten ensimmäisen kirjan jälkeen kävi, mutta muistan vielä varsin hyvin, että toisen kanssa painoin näppikseltäni Lähetä ja aloin oksentaa. Kolme päivää vietin sängyn pohjalla, enkä saanut nieltyä palaakaan. Siinäpä mukava talviloma.

Toisella kerralla sairastuin niin ikään. Olin niin sanotusti kaikkeni antanut, vienyt itseni palkkatyön ohessa äärirajoille.

Nyt olen aiempaa toiveikkaampi. Ammatinharjoittajana olen vapaampi hieman valikoimaan töitäni. Päätän keskittyä toistaiseksi kirjakäännökseen.

Muuton, uuteen kotiin/kaupunkiin/maahan asettumisen ja lasten koulunaloituskipuilussa lohduttamisen ohella...

Lataan tekstin koneelleni ja alan muokata sitä käännettävään kuosiin. Samalla luen tekstiä ja alan virittäytyä aihepiirin taajuudelle. Seuraavat kolme kuukautta mietin nivelvaivoja.

Ehkä Lähetä-napin painalluksesta seuraa tällä kertaa iskias.

Se on toki tuttu vaiva jo ennestään.

Työtarjous

10.7.2017

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Sähköpostia kustantajalta.

Työtarjous.

Ankaraa kalenterin selaamista.

Päivien laskemista.

Aikatauluttamista.

Sanamääriä.

Puhelu miehelle Saksaan.

Työ kiinnostaa, elämä levällään!

Maalla

8.7.2017

Erinomainen päätös lähteä kahdeksi viikoksi maalle muuttokaaosta pakoon. Toki aivoni tuppaavat käymään kierroksilla. Teen julmetusti erilaisia listoja.

Seuraamme uutiskuvia Hampurista. Luen Saksan uutiskanavien jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa. Järjetöntä tuhoamista, kaukana mielenosoituksesta. Pelkkää tarkoituksellisesta, järjestelmällistä hävittämistä.

”Tuonneko me muutetaan?” kysyvät pojat.
Tuonne muutetaan.

Isi on jo siellä.

Siirryn lukemaan paikallislehteä, jota äitini säästelee, jotta pysyn kärryillä lapsuuden kulmien tapahtumista. Yleisönosastolla kommentoidaan paikallispolitiikkaa kärkkäästi ja alatyylisesti.

Pientä nostalgiaa kirjakaupassa. Muistan kuinka avasin tänne Info-tilin, ja ostin lukiokirjoja usealla sadalla markalla.

Lapuan kirjasto entisen Lapuan patruunatehtaan alueella. Alue on nykyään eheä, restauroitu kokonaisuus: kulttuurikeskus Vanha Paukku. Kirjasto, museoita, musiikkiopiston tilat, ravintola ja panimo, myymälöitä, pajakappeli.

Kaupungin ehdoton helmi.

Teemme pojalle kirjavarauksen. Helsingissäkin yritimme, mutta varaus meni sijalle 260. Mummolan kirjastossa varausnumero on 4.

Sanakirjahylly

20.6.

Vaikka rakastan perinteisiä kirjoja (rakastaa on vahva sana, mutta tässä tapauksessa täyttä totta), huomaan, että paperisiin sanakirjoihin en työssäni ole viime aikoina tarttunut.

Yllättävän helposti pystyn irtautumaan esimerkiksi seuraavista:

Repaleinen suomi–viro–suomi-sanakirja.

Ydintekniikan sanakirja.

Suomen kielen perussanakirja (korvautunut netistä löytyvällä Kielitoimiston sanakirjalla).

Mukaan lähtee hakuteoksia, tesauruksia, synonyymisanakirjoja sekä muutama perussanakirja pojille.

Opiskeluaikojen flow

Kesäkuuta tämäkin

Kirjahyllyistä on siirrytty mappikaappeihin. Olen pitänyt tallessa tärkeimpinä pitämäni opiskeluaikojen kurssimuistiinpanot. Siitä, minkä piti olla nopea tempaisu hyllystä muutto- tai varastolaatikoihin, tulikin paluu luennoille.

Ja flow’n paluu!

Erään silloisen lehtorin opit – kutsuttakoon lehtoria tässä Annikki Liimataiseksi – palautuivat mieleen, ja hänen käännöstekstipapereihin raapustamansa viisaat neuvot ja kehut lämmittivät yhä:

”Ei näin voi asiatekstiin kirjoittaa!”

”Äläpä tulkitse liikaa!”

”On ollut ilo seurata kehitystäsi!”

Kiitos, Annikki, kannustuksestasi näin jälkikäteen! Tiedän, etten ole ainoa, joka on tällä tiellä sinun ansiostasi!

Kurssimuistiinpanojen selailu palautti mieleen sen, millaisin haavein sitä yliopistolta aikanaan lähti. Noin 15 vuoden jälkeen voin todeta, että moni asia on ollut arkisempaa kuin villeimmissä suunnitelmissani kuvittelin. Toisaalta tunnen yhä vahvasti työskenteleväni kutsumusammatissani.

Mapeista nousee esiin myös professori Andrew Chestermanin kysymys:

”How big is your concept?”

Olen kirjoittanut kysymyksen isoin kirjaimin. Meidän aloittelevien kääntäjien piti vastata kysymykseen, vaikka emme vielä kunnolla tienneet – en minä ainakaan! – mitä kysymyksellä haettiin. Käännöskokemusta ei juuri ollut, joten oma "käsiala" ei ollut vielä muovautunut.

Luulen, että vastasin jotakin ympäripyöreää.

Kysymys kannattaa esittää itselleen aika ajoin vielä vuosien päästä!

  

Tätä nykyä olen sitä mieltä, että kysymys on oikeastaan useamman kysymyksen rypäs:

Missä määrin olen valmis irrottautumaan alkutekstistä? Vaihdanko sanajärjestystä? Rohkenenko koskea välimerkkeihin? Rohkenenko jättää jotakin pois? Ymmärränkö olla jättämättä, vaikka mieli tekisi? Kuulenko tekstin?

Suomi–somali-sanakirja

14.6.2017

HS esittelee Liban Ali Hersin, joka (yhdessä Abdi Mussen kanssa) työskentelee Kotuksessa sanakirjaprojektissa. Hänen tehtävänään on laatia kolmentuhannen hakusanan suomi–somali-sanakirja.

Jollain tavoin pitäisi ratkoa, miten kääntyvät esimerkiksi suomen sanat majava, sisu tai krapula.

Projekti kiehtoo minua. Siinä konkretisoituu, miten kieli ja kulttuuri lyövät kättä.

Kaikkea ei ole vielä sanottu.

Somali–suomi-sanakirja se vasta olisi mielenkiintoista luettavaa! Samoin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kirjoittama kaunokirjallisuus, jota on yhä hyvin vähän.

Kirjeet jäävät, ehdottomasti

Pakkaamista, perkaamista, sitä riittää.

(Käyn läpi kaiken irtaimiston, sillä olemme myyneet kotimme.)

Vuorossa ovat "muistojen laatikot", joita on vain kaksi, mutta joiden parissa kuluu lopulta kokonainen päivä. 

Kirjeitä vuosien, vuosikymmenten, takaa.

Hollantilaisen kirjekaverin kirjeet (ikää yli 30 vuotta). Nienke käyttää ohuttakin ohuempaa vaaleansinistä lentopostipaperia, kuten siihen aikaan oli tapana. Hän kirjoittaa nähneensä itse kuningattaren.

Samanlaista paperia käyttää toinenkin kirjeenvaihtokaveri, australialainen Patricia. Aina jouluisin Pat lähetti tavallista paksumman kuoren, joka sisälsi matkailulehtisiä Australian ihmeistä, mm. Great Barrier Reefistä. Itse en ollut käynyt Uumajaa pidemmällä, joten oli siinä ihmettelemistä.

Kirjeitä suomalaisilta ystäviltä Saksaan kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin edellisen kerran asuin Hampurissa. Samalta ajalta kopioita omista kirjeistäni Suomeen. Otin kirjeistäni tuolloin itselleni kopiot, sillä kirjeet olivat kuin päiväkirjoja, joissa raportoin elämääni ja tuntojani – työtä, yksinäisyyttä, itsenäisyyden riemua, ystävyyttä, sinkun elämää.

Tunnistan ystävieni käsialan alan kirjeitä lukiessani. Yksi tekee j- ja y-kirjaimiin kauniit, kaarevat muodot alarekisteriin. Toisen kirjoitus kallistuu voimakkaasti vasemmalle.

Eräs heistä on kirjoittanut synnytyssairaalasta; esikoistytär on juuri syntynyt.

Kirjeitä ja kortteja jo edesmenneeltä ystävältä. Jo vakavasti sairaana hän kirjoittaa syövänsä pakastintaan tyhjäksi...

Kirjeet jäävät, ehdottomasti.

Hamstrausta

19.6.

Mukaan on, totta kai, hankittava suomenkielistä lukemista.

Suomalaisen kirjakaupan etukortti on poikkeuksellisesti jäsenkortti, josta on oikeasti on iloa paljon lukevalle. Saan usein alekuponkeja, jopa 10–15 euron arvoisia, ja lisäksi leimattavan kortin avulla saan tämän tästä ilmaisia pokkareita. 

Tänään menin hakemaan mainittua pokkaria. Kävelin kaupasta kolmen kirjan kanssa. 

Olen jo pitkään epäillyt, että poden jonkin sortin kirjariippuvuutta.

Ostettu:

Luovan kirjoittajan työkirja (John Gillard, suomentanut Urpu Strellman)

Sanaiset kansiot (Ville Eloranta ja Jaakko Leino)

Pokkari:

Pieni kirjapuoti Pariisissa (Nina George, suomentanut Veera Kaski)

Myöhemmin illalla liityin vielä Facebook-ryhmään Saksansuomalaisten kirjakirppis. Harmittelin, kun joku ryhmäläisistä kyseli, olisiko kenelläkään "suomenkielisiä kirjoja, melkeinpä kaikki kelpaa"! No ei ole enää, koska olen kuukausitolkulla perannut kirjaja ja roudannut niitä ympäriinsä... 

Puhut suomea, joten osaat suomentaa

Edellinen postaus sai vielä muistelemaan muitakin kommentteja, joita aina silloin tällöin kuulee ja joitten pitää osata antaa valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

”Ai, sä käännät suomeen päin…”

Juu, käännän. Olen suomentaja.

Ensimmäisen suomennokseni tein vuonna 1994. Olin harjoittelijana Etelä-Saksassa, antenneja valmistavassa yrityksessä. Koska äidinkieleni oli suomi, minut pantiin kääntämään yrityksen markkinointimateriaalia suomeksi. 

Miten holtitonta toimintaa yrittäjältä!

En ollut kääntäjäharjoittelija, tuohon aikaan opiskelin liiketaloutta ja markkinointia. Kääntämistä en ollut opiskellut päivääkään, ja antenneista en tiennyt tuon taivaallista. Sanakirjoja, hakemistoja tai referenssimateriaalia ei Baijerissa ollut käytössäni. Nettiä en muistaakseni ollut käyttänyt vielä koskaan!

Käännöksestä tuli kauhea. Mainoslehdykkä on minulla yhä tallella, ja no, on siellä seassa onneksi ihan hyvääkin suomea. 


Suomentamista opiskellaan.
Siihen on syynsä.

Sukulaisia, tuttavia

17.-18.6.2017

"Mitä SÄ nyt aiot sitten tehdä siellä Saksassa?"

Olen aistivinani paheksuntaa.

Tuntuu, että freelance-kääntäjyyttä ei mielletä kunnon työksi. 

Etäpäivä-sanalla on yhä negatiivista painolastia. Työntekijät, joiden oma työ on enemmän paikkaan sidottua, saattavat yhä kuvitella, että etäpäivänä nukutaan pitkään, lounastetaan pitkään ja tehdään töitä vasemmalla kädellä huitaisten.

Ja onhan se niin, että etätyöläisen arjessa työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Työt kurottavat iltoja, alkuöitä ja viikonloppuja kohti ("Äiti, taasko sä teet töitä?"). Ruokatunti on Studentenfutter-pussi työpöydällä.

Siis vähän sellaista kuin Alivaltiosihteerin radiosketsissä Etätyöpäivä.

Suomenkieliset lehdet mukaan Saksaan

12.6.2017

Lakkautin tänään Helsingin Sanomien paperisen lehden tilauksen. Sähköinen versio saavuttaa meidät myös Saksaan. 

Moni kotimainen saa kuitenkin Saksan-vuosinakin kolahtaa postiluukustamme:

Aku Ankka, Kodin Kuvalehti ja Tiede. Jokaiselle jotakin, rakkaalla äidinkielellä.

Mutta voi ei!

Lasten Kirppu -ristikkolehti on lakannut ilmestymästä kokonaan!

Pakkoruotsi

Kesäkuussa 2017

HS kirjoittaa (kesäkuussa 2017), että suomalaisnuoret eivät enää osaa juuri muita kieliä kuin englantia ja pakkoruotsia.  ”Pakkoruotsista” luopumista harkitaan, minkä toivotaan lisäävän muiden kielten osaajia.

Tällaisten juttujen äärellä on nyt tavallista herkemmällä.

Espanjan alkeet englanniksi

10.6.2017

Sähköpostia Saksasta, poikien koulusta.

Täysin puskista tuli tieto, että vanhemman pojan kuuluu opiskella saksan ja englannin lisäksi myös espanjaa.

Tarkoituksena on ollut, että pojat opiskelisivat peruskoulun opetussuunnitelman mukaisen suomen kielen Etäkoulu Kulkurin kautta, pojista vanhempi myös ruotsin. 

Ruotsin kielen jättäminen pois ohjelmasta alkaa kuitenkin tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi, että asumme Saksassa (missä televisiokin pauhaa pelkkää dubattua saksaa), koulua käydään englanniksi, saksaa ja espanjaa opiskellaan - englanniksi - ja suomea luetaan Kulkuri-koulussa.

Voi kuinka kaunis kirja!

8.6.2017 klo 22:38

Mies palasi työmatkalta Georgiasta. Toi tuliaiseksi kirjan, georgiaksi kirjoitetun. 

Ehdotimme kirjaa pojille iltalukemiseksi, koukerot naurattivat meitä. Emme tienneet, luetaanko kirjaa alusta loppuun vai lopusta alkuun, näin meikäläisittäin.

Teksti näytti todella kauniilta!

Sitten kirja yllätti meidät. Alkulehdillä luki (kirjaa luetaan alusta loppuun):

”We gratefully acknowledges (sic!) the financial assistance given by FILI for the translation of this book. Finlands historia. Henrik Meinander, 2006.”

Varastoon.

Että voikin olla kaunis kirja!

Kirjamakuni on muuttunut - paljon

7.6.2017


Perattavista kirjoista syntyy erikorkuisia pinoja.

Kirjaston Ota tästä -hyllyyn

Mukaan

Suomen-varastoon

Myyntiin

Roskiinkin jokunen

Huomaan jänniä juttuja itsestäni.

Keskeneräinen, kehittyvä minä: lapsellista, tusinatavaraa, romanttista hömppää.

Opiskelijaminä: älykkömäistä, koukeroista ja turhan vaikeaa.

Keski-ikäistyvä minä: oma maku näyttää löytyneen, itseä yhä viehättävät tekstit.

Runsaasti dialogia sisältävät kirjat eivät näytä jäävän. 

Tärkeintä on lukeminen

6.6.2017

Keittiössä saa olla kaaos tai pyykit pesemättä.

Pääasia on, että saan lukea.

Lukeminen on henkireikä.

Arki voi olla kaoottista, varsinkin nyt kun kotoisuus kaikkoaa vähitellen pahvilaatikoiden uumeniin.

Kirjan luettuani tunnen, että olen saanut jotakin aikaan. Olen käynyt jossakin. Olen henkisesti rikkaampi.

Perkaan kirjojani.
Usein muistan, missä olen kirjaa lukenut.

Toscanan-lomalla armottomassa helteessä  (Kaarina Davis: Rankka kutsumus - sairaanhoitajan päiväkirja).

Olohuoneen lattialla maaten odottaessani viimeisilläni esikoista (Noah Gordon: Lääkärin tie, suomentanut Pirkko Biström)

Kuopusta imettäessäni - muistan yhä hänen intensiivisen katseensa (Ray Kluun: Vaimo kävi lääkärissä, suomentanut Sanna van Leeuwen)
Lapissa vuokramökissä tykkylumen keskellä (Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi)

YO-juhlissa

4.6.2017

Tutustun erääseen eläköityneeseen saksan kielen opettajaan. Käymme mielenkiintoisen keskustelun, josta mieleeni jää etenkin seuraava ex-opettajan lausahdus:

”Opettajat eivät saisi niin auliisti jakaa oppilailleen kymppejä todistukseen. Lapset saavat väärää viestiä kielitaidostaan. Edes kympin oppilaan ei tarvitse osata puhua kieltä. Koulussa pitää oppia myös keskustelemaan vieraalla kielellä.”

Oma 12-vuotiaani lähtee Saksaan kymppi todistuksessaan. Kolmen vuoden aikana ei saksaa ole juuri tarvinnut ääneen lausua, ja kymppi tuli kuulemma ilman vaivannäköä.

Epäilen, että muiden kielten opetus ja oppiminen kärsivät englannin kielen ylivallasta.

Helpompi hengittää

29.5.2017

Viimeinen työviikko. Sähköpostin ja tiedostokansioiden putsailua.

Huomaan olevani entistä rentoutuneempi kuljeskellessani työpaikan käytävillä, kahvihuoneessa ja ruokalassa. Hymyni on herkemmässä, pysähdyn juttelemaan työkavereille useammin.

Kyse ei ole siitä, että olisin helpottunut päästessäni pian pois. Kyse on siitä, että työtaakka kevenee päivä päivältä. Olen luovuttanut töitäni seuraajalleni konkreettisesti työtyyppi kerrallaan.

Huomaan, miten paljon työtä onkaan ollut.

Aamukampa

19.5.2017 22:30

Aamukammassa 9 piikkiä. Töissä seuraajakseni valittiin alan ammattilainen, jonka perehdyttäminen on ollut mukavaa ja helppoa. Pyrin jakamaan kaiken mahdollisen tietämykseni, silloin voittavat kaikki. Ovet paukkuen ei lähdetä vaan entisten kollegoiden ja esimiehen kanssa pysytään väleissä.

Tiimipalaveripäivä. Tämä minulta puuttuu jatkossa. Työkaverit. Yhteisöllisyys. Paikka jossa sanoittaa ajatuksia – niin turhautumista kuin innostustakin – kasvokkain ihmiselle, joka ajattelee samoin kuin minä itse, ymmärtää jo puolesta sanasta. Tätä jään kaipaamaan. 

Kenen kanssa jatkossa puhun käännösten laadusta, työn tilaajan odotuksista, käännösprosesseista, terminologiasta, taukoamattomasta työvirrasta, tiukoista aikatauluista, kääntäjän asemasta, käännöskukkasten metsästäjistä, ammattietiikasta, kesälomatuurauksista, raakakäännöksistä tai käännösmuistiohjelmista?

Kampaajalle lähdin suoraan töistä. Miinusta tuli melkein puoli tuntia, vaikka jo aamukuudelta olin kammennut itseni ylös sängyn pohjalta. Kellokorttia en jää kaipaamaan.

Mieli on rauhaton. Haluaisin jo päästä asettumaan uuteen kotiimme. Se on valoisa ("ateljee", kiitos vuokraisäntämme - tai hänen taiteellisen ex-vaimonsa). Seiniä kiertävät lukuisat integroidut kirjahyllyt, ja työhuonekin löytyy. Taidan jo elää ulkosuomalaisen kuherruskuukautta.

Silmiin osuu Helsingin Sanomien kirjoitus, jossa "kielen opetuksen varhentamista perustellaan muun muassa sillä, että lasten kyky oppia vieraita kieliä herkästi heikkenee yhdeksän vuoden iässä, jolloin kielten oppiminen yleensä kouluissa aloitetaan". (HS 7.3.2017 "Kielen opetuksen aikaistaminen") 

Huokaus. Omat lapset ovat 9- ja 12-vuotiaita. Leikin ja matkimisen kautta oppimisen aika on ohi.

Päiväkirja

16.8.2018

Tämä blogi on vähän kuin päiväkirja, eikä sitten ihan kuitenkaan.

Vuosi sitten irtisanouduin vakituisesta työstäni asiatekstikääntäjänä ja muutin mieheni työn takia Hampuriin. Rupesin freelanceriksi; käännän saksankielisiä tekstejä suomen kielelle.

Teen jatkuvaa etäpäivää ja elän vähän kuplassa. Perheen pojat pärjäilevät parhaansa mukaan englanninkielisessä koulussa. Miehen työkaverit ovat saksalaisia.

Muuton aikoihin rupesin kirjoittamaan muistiin ajatuksiani ja havaintojani kirjoista ja kirjoittamisesta, äidinkielestä ja kielen oppimisesta, kääntämisestä, kirjakaupoista ja kirjastoista. Niistä ja muusta vastaavasta täällä kirjoitan, intohimoistani ja flow'sta, en tavallisesta arjesta. Useimmiten innostuneena, ellen sitten tympääntyneenä. 

Koska synnytän blogini vasta tänään, tekstini ovat aluksi takaumia. Alun päivämäärä muistuttaa, missä mennään.

Tervetuloa!