Kutsu seuraavaan kollegatapaamiseen

4.11.2018

Sähköpostiin tipahtaa kutsu vuoden viimeiseen kollegatapaamiseen. 

Se pidetään kuulemma jo perinteisesti aina 6.12., ja jouluinen kokoontuminen kerää aina eniten väkeä paikalle.

Hauskaa on, että kutsussa pyydetään tuomaan mukana paketiksi kääräisty kirja. Paketit jaetaan sitten läsnäolijoiden kesken.

Bücherwichteln, kirjatonttuilu, tietää, että paljon toisten lempilukemista on tulossa lähiaikoina!

Katsoin sitten persiankielisen elokuvan

3.11.2018

10 päivää reissulesken elämää takana. Päätän hemmotella itsenäni lähtemällä elokuviin.

Abaton näyttää valtavirrasta poikkeavia elokuvia alkuperäiskielellä, tekstityksellä (OmU, Original mit Untertitel) tai ilman (OF, Originalfassung). Die defekte Katze kuulostaa mielenkiintoisimmalta vaihtoehdolta.

Lippukassalla ihmettelen. Kovin harvaa tuntuu elokuva tänään kiinnostavan.
Ostan latten ja istahdan hörppimään sitä salin mukavaan tuoliin.

Elokuva alkaa, kaunis persian kieli alkaa kuulua ämyreistä.
Tekstityksiä ei näy. 

Sillä lailla. Valitsin sitten OF-elokuvan.

Elokuva kertoo iranilaisen Minan sopeutumisesta Saksaan, joten onneksi noin puolet elokuvasta puhutaan saksaksi (persiankielinen tekstitys!) Kyllä tässä kärryillä pysytään.



Samana iltana saan luettua viimeisen Ferranten loppuun. Ei sitä taaskaan malttanut laskea käsistään, ahmimiseksi meni.

Kun viimeinenkin rivi oli luettu, olo oli ristiriitainen. Miksei Lila julkaissut Napoli-kirjaansa? Missä hän on? Onko lopetus jotenkin halpa? Jatkuuko tarina vielä? 

Aikansa se otti, mutta lopulta tarinan päätös alkoi tuntui ainoalta oikealta. 

Vanhempainillassa kuultua

2.11.2018

Niin se vain on, että vanhempaintapaamisissa ei juuri saksalaisia näy. Välillä ärsyttää isosti, että kansainvälisen koulun väki lokeroituu niin vahvasti omiin poteroihinsa. Tietty osa vanhemmista lähettää lapsensa kv-kouluun aivan eri syistä kuin he, joilla valinta on pakon sanelemaa.

Mutta nyt mennään ohi blogin teeman.

Jos vanhempaintapaamisessa on vain ei-saksalaisia, juttu menee äkkiä saksalaisen kulttuurin ihmettelemiseen.

Tällä kerralla jäi mieleen eräs esimerkki pöyristyttävämmästä päästä.

Maassa maan tavalla, sanotaan. Että maahanmuuttajan on sopeuduttava uuden asuinmaansa tavoille, ja vähän äkkiä kanssa. Kieli haltuun.


"In German you need to speak German", oli englantilaisvanhemmalle sanottu – sairaalan päivystyksessä, jonne oli soitettu kun vierailulla ollut anoppi oli ollut vakavasti sairaana, keuhkokuumeessa, kuten myöhemmin ilmeni.

Jokin raja sentään.

Kirjaketjukirje

31.10.2018 


Kirjoista kun tykkää, sitä lähtee mukaan kaikenlaisiin viritelmiin.

Facebook-kaverilla oli seinällään postaus, jossa hän haeskeli lukemisesta pitäviä kavereitaan "kirjaketjukirjeeseen".

Systeemi on se, että ilmoittaudut mukaan, lähetät yhden lempikirjoistasi (tässä tapauksessa englanninkielisen, uuden tai jo luetun) yhdelle ihmiselle, jonka osoitteen saat tältä kaveriltasi yksityisviestillä, postaat samaisen tekstin omalle seinällesi, joku innostuu postauksestasi (ehkä), jolloin sinä puolestaan lähetät  ystävällesi / ystävillesi sen henkilön osoitteen, jonka postauksesta itse innostuit. Oma osoitteesi lähtee sitten sinun kavereittesi innostuneille kavereille.

Kohta pitäisi postilaatikkoon tipahtaa x kappaletta kirjoja.

Saapa nähdä... 

Vain Helsingin kirjamessujen tähden

27.10.2018

Eivät jääneet Helsingin kirjamessut väliin tänäkään vuonna.

Lennähdimme jälkikasvun kanssa koti-Suomeen pariksi yöksi vain kirjamessujen tähden.

Ei sitä juuri kukaan täällä ymmärtänyt. Onhan se nyt outoa, että poikalapsi sanoo kirjamessujen olevan melkeinpä vuoden paras tapahtuma.

Messut pitää kokea itse. Tunnelma on täysin omanlaisensa.

Tänä vuonna tunnelma oli tiivis, vähän liiankin tiivis. Jälkeenpäin luin, että messuilla saavutettiin kävijäennätys, ja sen kyllä huomasi. Käytävillä ja kassajonossa pukkasi hikeä.

Mutta ihanaa oli.

Lapset katosivat narikasta omille teilleen. Toiseen törmäsin hetken päästä käytävällä. Sylissään tällä oli pino Soturikissoja, tietenkin. Muistithan maksaa, kysyin. Hups.

Velipojan tapasin, ja hyvän ystävän. Läheisimmät ovat samaa maata.

Omat ostokset:

Elena Ferranten Napoli-sarjan viimeinen osa (suomentanut Helinä Kangas)
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin