Kuka muka faksaa?

18.10.2018

Kollegatapaamisen aika. Paikalla osin jo tuttua porukkaa, osin uutta. Ei näissä hirveästi väkeä käy. Tällä kerralla meitä oli 7.

Aiheita:

Tavoitettavuus. Yksi sanoo, että asiakkaat ovat tottuneet (vai hänkö totuttanut asiakkaansa?) siihen, että hänet tavoittaa lähes aina. Asiakkaat tietävät, että vastaus tulee aina erittäin lyhyellä viiveellä. Osa nyökyttelee, osa pyörittelee silmiään. Niin, tämä on yksinyrittäjän pulma. Jos et vastaa ajoissa, työ saattaa mennä toiselle. Mutta omasta jaksamisestakin pitäisi pitää huolta eikä olla tavoitettavissa 24/7. Milloin aikatauluista tuli –

muka – niin tiukkoja, että käännöstä edellytetään tuntien sisällä?

Toimeentulo. Tosiasia on, että kääntäjän ansioilla ei asuta Hampurin (tai Helsingin) parhaissa osoitteissa.

Moninainen työnkuva. Liittyy edelliseen. Useimmat toimivat sekä (virallisina) kääntäjinä että tulkkeina, minkä lisäksi suurimmalla osalla on myös opetustöitä. Yksi toimii jopa Relocation-edustajana. Hänellä on myös muutaman kuukauden ikäinen vauva hoidettavanaan...

Faksi. Tästä olivat kaikki yhtä mieltä: Kukaan ei ole käyttänyt faksia vuosikausiin. Ainoa taho, joka niitä vielä lähettää, on oikeuslaitos, joka saattaa ensin soitettuaan lähettää vahvistusfaksin tulevasta tulkkauskeikasta.
Tulostin sen sijaan on ehdoton: moni tekee oikolukumerkinnät laillani kaikkein mieluiten kynällä paperiin.

Rottia!

4.10.18

Yök!

Spiegel.de:stä bongattua: Stuttgartin yliopiston kirjastossa rotat ovat tuhonneet tammikuusta alkaen jo melkein 8000 kirjaa, mistä on koitunut 200 000 euron suuruiset vahingot.

200 hyllymetriä oli löytynyt paksun rotanpaskan peitossa.

Muistan, kuinka samaisessa kirjastossa vuonna 2000 etsin lähdemateriaalia metaforista myöhempää graduani varten. Rottia en nähnyt. Ja metaforatkin ehtivät sittemmin vaihtua arkaismeihin.

Ian McEwan Elbphilharmoniessa

3.10.2018 Ian McEwan – Elphi loppuunmyyty.

Elbphilharmonie-konserttitalon avautuminen HafenCityssä tammikuussa 2017 oli iso juttu. Kiistellyn rakennuksen budjetti ylittyi lopulta 7-kertaisesti. Liput myytiin loppuun vuodeksi eteenpäin; kaikki halusivat nähdä suuren salin. Upeat konsertit keräsivät väkeä "vääristä syistä" – helmiä sioille -tyyliin. Lipun ostaneiden joukossa oli taatusti myös niitä, jotka olivat hanketta pilkanneet.

Nyt tilanne alkaa normalisoitua, ja konsertteihinkin mahtuu. Meidän ensivierailumme tuohon upeaan saliin ei sisältänyt musiikkia vaan paljon puhetta – olimme vähän jälkikäteen juhlimassa Ian McEwanin 70-vuotispäiviä.

Olin ollut ja olin myös paikan päällä tilaisuudesta täpinöissäni. Vannotin miestäni olemaan kommentoimatta lakonisesti, jotta fiilis ei menisi piloille.

Tilaisuus oli rakennettu hyvin:

Oli 1) keskustelu, enimmäkseen kirjoista.

Oli 2) keskustelun käännös – McEwania tulkkasi tämän saksantaja ja hyvä ystävä jo 30 vuoden takaa, Bernhard Robben. Olin tästä hyvin iloinen, sillä kääntäjä on vain harvoin luentatilaisuuksissa mukana. Suurin osa yleisöstä toki tuntui reaktioiden perusteella ymmärtävän myös englantia hyvin.

Oli 3) luentaa. Kolme valikoitua kohtaa kolmesta kirjasta, jotka olivat Ajan lapsi, Rannalla ja Lapsen oikeus. Aiottu lukija oli viime hetkellä sairastunut ja joutunut perumaan, enkä pitänyt tilalle valitun lukijan maneereista, mutta kyllä hän lukea osasi. Yleisö tuntui pidättävän henkeään.

Ei ollut: signeerausta. Sellaisen väkimäärän kanssa se ei olisi mitenkään onnistunut, ja hyvä niin: Olisin toki halunnut signeerauksen johonkin suomenkieliseen laitokseen, mutta muuttokuorman mukana ei ollut tullut ainuttakaan! Erittäin outoa.

Die Welt kirjoitti jälkikäteen, että "jälleen kerran tuli todistettua, että Elphi soveltuu huonosti puhetilaisuuksille", että moni oli lähtenyt paikalta kesken kaiken, koska keskustelijoiden selkien takana istuvien suuntaan puhe kuului niin heikosti mikrofoneista huolimatta. Meillä oli ne hyvät paikat, ne joiden ilmaantumista myyntiin odotin näppiksen äärellä ennen kesälomia.

McEwan ei aio lopettaa. ”Olen nyt kolmannen vaiheen, vanhuuden, taaperoiässä”, hän sanoo.