Dora Heldt: Drei Frauen am See

Ti 2.10. 2018

Aktiivinen kulttuuriviikko ei ota laantuakseen, kun lyhyellä varaoitusajalla Nicola pyytää lähtemään kanssaan Dora Heldt -luentaan Altonaer Theateriin. Tapahtuma on osa Harbourfront-festivaalia.

Hyvä että pyysi! Koska naisilla lavalla oli keskenään niin hauskaa, oli katsomossakin ihan älyttömän hauskaa.

Heldt ei ollut minulle ennestään tuttu, vaikka onkin Saksan menestyneimpiä romaanikirjailijoita. Hän kirjoittaa naisille, Frauenliteraturia (onkohan tämä sitä kalkkunakirjallisuutta?), ja kiertää aktiivisesti ympäri maata. Nytkin näyttää luentakalenterissa olevan pitkälti toistakymmentä tilaisuutta lyötynä lukkoon.

Kun luennasta vastaa Anneke Kim Sarnau, Saksan tunnettuja tv-näyttelijöitä, joka eläytyy kirjassa vaikuttavien neljän naisen rooliin välillä itkua tyrskien, välillä jätettyä naista rauhoitellen ja välillä bisnesnaisen roolia vetäen, solahtaa kuulija kirjan sisään helposti.

Joten kyllähän minä sen kirjan ostin ja kirjailijan signeerauksen pyytämässä kävin. Ja lukeakin aion.

Jussi - Mein skandinavisches Krimi-Buch-Café

1.10.2018

”Mutta suuri kirjakauppa – se on kokonainen oma maailmansa. Ahnein silmin ja kasvot pakostakin kuumottaen seuraan pitkiä pöytärivejä, katseeni pyyhkii kansia ja etsii tuttuja nimiä ja väkisinkin kohoaa ajatuksiin pieni kaihomielen väre, kun tajuan, mite äärettömän paljon työtä, hellittämätöntä uurastusta, toiveita ja pettymyksiä on kasattu noille pöydille. Valikoin kirjoja ja tiedän, että ne voivat muutamiksi katoaviksi hetkiksi kylläisinä joulupyhinä muuttaa elämäni rikkaammaksi kuin ennen ja taata minulle voimakkaan unohduksen kaikesta siitä, minkä tahdon unohtaa.”

Noin kirjoittaa Mika Waltari tarinassaan Kirjailijan joulu (WSOY; Joulutarinoita, Porvoo 1985. Toimittaneet Rudy de Casseres, Raimo Salomaa. Kuvitus: Hannu Taina).

Kirjakaupat ovat ihania; ne vetävät puoleensa. Lomilla löytyy helmiä, kuten Bolognassa kolmikerroksinen ravintolakirjakauppa, jonka yksi seinistä on ennen kuulunut koristeelliselle kirkolle.

Hampurissakin on erikoisia kirjakauppoja, kuten Jussi – Mein skandinavisches Krimi-Buch-Café, missä eilinen tapahtuma järjestettiin. Kauppa on erikoistunut pohjoismaisiin dekkareihin ja pohjoismaiseen lastenkirjallisuuteen. Wallanderit, Peppi Pitkätossut, Muumit, Tatut ja Patut – täältä ne löytyvät, saksankielisinä.

Ihanaa kivijalkamyymälää ja kahvilaa pyörittää itsenäinen yrittäjä, nainen, joka toteuttaa unelmaansa. Kirjakauppa on myös kahvila, jonka leivonnaiset omistaja leipoo itse paikan päällä.

Pyhä Eustochium, Hieronymuksen luottohenkilö

30.9.2018 

...eli eilen vietettiin varsinaista kääntäjienpäivää.

Jussi-kirjakaupassa juttelivat jo viime vuodelta tutut naiset Christel Hildebrandt ja Gabriele Haefs. Tänä vuonna he eivät live-kääntäneet vaan juttelivat rennosti työstään. Kirjakauppaan oli saapunut ihmisiä toissapäiväistä tapahtumaa runsaammin, sopivasti. Kokosimme tuolit piiriin, otimme kahvia, viiniä, kuka mitäkin, ja vietimme yhteisen illan. Ei läppäreitä, ei screenejä, vain pikkuisen paperin rapistelua ja puhetta.

Aika moni paikallaolija paljastui kääntäjäksi. 

Eilisessä tilaisuudessa Hildebrandt ja Haefs tulivat niin paljon viime vuotista lähemmäksi, paljastivat itsestään niin paljon enemmän, että huomasin miten erilaisia persoonia he ovatkaan. Toinen on selvästi toista jollain tapaa lempeämpi, mikä ilmeni mm. kommenteissa työn raadollisuudesta ja kääntämisen polulla vasta alkumetrejä tallovista.

Tilaisuudessa puhututti myös mm. se, miten erilaisia reittejä kääntäjäksi onkaan ajauduttu, sekä (ehkä leikillisesti, ehkä ei) se

pitäisikö Hieronymustagin nimi olla Eustochiumtag.

Eustochium oli nainen, pyhimys, joka perusti useita luostareita lähelle Beetlehemiä. Hän oli myös kääntäjä sekä Hieronymuksen ystävä ja luottohenkilö, jolle Hieronymus omisti useita käännöksiään. Eustochium osasi hepreaa, kun taas Hieronymuksen heprean taidot tiedetään vajavaisiksi. Hieronymuksen Vulgata vuosilta 382–420 perustuu mahdollisimman pitkälti hepreankieliseen alkutekstiin. 

Mainitsinhan jo, että Eustochium oli nainen?

Itse kirjakaupasta, Jussista, lisää huomenna.

Hieronymustag, osa 2

29.9.2018

Eilen taas Blankenesen kirjastossa Hieronymustagin tiimoilta. Kääntämisestä juttelivat tällä kertaa Cornelius Hartz ja Ingo Herzke. Hartzin osuus oli Translation Slam -tyyppinen, Herzken perinteisempää live-kääntämistä.

Väkeä oli harmittavan vähän, mutta illasta sukeutui rattoisa!

Hartz juhli syntymäpäiviään ja kaateli anteliaasti kuohuviiniä meille kaikille lahjaksi saamastaan pullosta. Hän huvitti meitä näyttämällä elokuvien alkuperäisnimien saksannoksia, laulunsanojen käännöksiä ja Google Translatorilla kääntämiään Shakespeare-tekstikatkelmia – joista totesi, että jos olisi kokeillut samaa 10 vuotta sitten, jälki olisi ollut huomattavasti kehnompaa. Eilen Google jo osasi valita oikean artikkelin ja taivuttaa adjektiivin oikeaan muotoon. 

Hartz kääntää myös teknistä tekstiä englannista saksaan ja on jo ollut havaitsevinaan kilpailua nettikäännösten kanssa. Onneksi hän saksantaa myös latinasta –  siinä riittänee työsarkaa eläkeikään saakka.

Herzke puolestaan käänsi livenä Gary Shteyngartin kirjaa Lake Success. Hänen tuntinsa oli melkoista brainstormausta ja yksityiskohtien viilausta yhdessä yleisön kanssa. 

Sitäkin mietittiin, miltä lopputulos näyttäisi, jos kääntäjä alkaisi kääntää kirjaa sitä ennalta lukematta. Jos hän lukisikin kirjaa ensi kertaa sitä samalla kääntäessään? Tämän kysymyksen äärelle ajauduimme, koska kirjan alkulehdillä puhutaan eräästä henkilöstä, jolla on jokin sairaus. Kääntäjä tietää jo kirjan lukeneena, mikä sairaus on kyseessä, onko kyse vakavasta sairaudesta, miten se vaikuttaa tuleviin tapahtumiin jne. Mutta alkulehdillä näitä tietoja ei vielä kerrota – ja yksikin kääntäjän huolimattomasti valitsema sana voisi paljastaa liikaa!

Kirjapiirissä Ketun Yöperhonen

26.9.2018

Kirjapiiripäivä kirkolla. Angela Plöger alustamassa saksantamansa Yöperhosen. 

Ennätysmäärä osallistujia. Erittäin kiinnostava tilaisuus, jollaiseksi se oli selvästi osattu uumoilla jo ennalta. Katja Ketun kirjoittajanlahjat tunteva ymmärtää, miten vaikea urakka on ollut!

Plöger purki hyvin kirjan rakennetta, nosti esiin omia suosikkikohtiaan ja myös esitti rakentavaa kritiikkiä jostakin kohdista.

Kukaan ei lue kirjaa yhtä tarkasti kuin sen kääntäjä!

Heippa, Aku!

18.9.2018

Heippa, Aku Ankka.

Kiitos, että opetit molemmat pojat lukemaan – myös tosi monimutkaisia sanoja.

Kiitos, että monta vuotta teit tavallisesta keskiviikosta erityisen, Aku-päivän.

Nyt sanovat, että jutut eivät ole enää yhtä hyviä kuin ennen.

Että ovat jotenkin keinotekoisia.

Mutta alkaahan noilla jo olla ikääkin.

Tekstitys englanniksi

15.9.2018

Kuopus katsoo muuttolaatikoiden mukana tulleelta, Suomesta ostetulta DVD:ltä elokuvaa Jali ja suklaatehdas.

Huomaan, että alareunassa kulkee englanninkielinen tekstitys.

Hampurin paras kirjakauppa 2018

2.9. 2018 

Eilen vietettiin taas vuosittaista Kirjojen yötä. 

Jostain syystä kävi samoin kuin viime vuonna: en ehtinyt Lange Nacht der Literaturin tapahtumiin. 
Katsoin, että Buchhandlung Christiansenissa olisi lukenut Dominik Bloh. 

Eilen myös julkistettiin Hampurin paras kirjakauppa, kolmatta kertaa; ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2014.

Tänä vuonna kirjakaupat (vain itsenäiset) saivat osallistua kilpaan itse. Raati poimi hakijoiden joukosta kärkikymmenikön, joista Hamburger Abendblattin lukijat saivat äänestää suosikkiaan.

Palkinnon sai tällä kertaa Büchereck Niendorf Nord.

Paikka ei ole minulle tuttu.

Vielä.

Shakespeare lukulistalle

24.8.2018


Koulu alkaa. Toinen lukuvuosi täällä. 

Ei enää viime vuoden epävarmuutta ja opettelua.

Paljon uusia opettajia, paljon uusia luokkakavereita. Kansainvälisessä koulussa oppilasvaihtuvuus on suurta lukukauden alussa ja myös kesken vuotta.

Paljon tuttuja juttuja.

Suurin muutos on, että vanhempi poika siirtyy englannissa Language&Literatureen, natiiviryhmään. Poika itse olisi viihtynyt viime kevään ryhmässä, jossa opettajakin oli ehkä mukavin kaikista opettajista ikinä.

Mutta näillä mennään – ja ruvetaan lukemaan Shakespearen Macbethiä...

Der innere Schweinehund sanoo: "Älä harrasta liikuntaa"

Elokuussa 2018

Syksystä alkaa uusi vuosi.

Alkaa ruumiinkulttuurin vuosi. 

Kotikadun päähän avautui pieni kuntosali ja minä että nyt tai ei koskaan.

Kalenteriin on pakko raivata tilaa liikunnalle, vaikka paljon mukavampi sinne on muita kulttuuririentoja merkkailla.

Personal trainer (minä ja PT, samassa virkkeessä!) kysyy, onko suomen kielessä suoraa vastinetta innerer Schweinehundille. Sitä hän kuulemma aina kysyy kaikilta ulkomaalaisilta mutta ei ole vielä löytänyt muualta vastaavaa.

No ei löydy ytimekästä vastinetta suomestakaan.

Siis sille sisäiselle äänelle, joka kuiskii, että mitä järkeä on käydä salilla kun olisi tähdellisempääkin tekemistä.

Mun Schweinehund ei kyllä kuiski. Se räkyttää.

Mutta siis nyt tai ei koskaan.
Olen kuntosalin jäsen.

Mikä ääni se oli?

Testissä äänikirja

Heinäkuu 2018, kesälomalla vieläkin

Olen perinteisen paperisen kirjan ystävä mutta lomalla päätän antaa äänikirjalle tilaisuuden. Lataan puhelimeen Elisa Kirjan, nappaan käsikynkkään marjaämpärin ja panen Alexin latautumaan. Kirja on kuunneltavassa kunnossa vasta kun ämpäri on mustia viinimarjoja puolillaan. Sitten Alexander Stubb itse alkaa lukea minulle. 

On hyvä juttu, että lukijaksi on valittu henkilö, josta elämäkerta on kirjoitettu. Etenkin kun kyseessä on kuuluisa hahmo, jonka pystyy näkemään mielessään kirjaa kuunnellessaan. 

Kirja on vetävä ja inspiroiva, ainakin puoleen väliin asti. Sen jälkeen alan kyllästyä, koska marjat on kerätty ja olen siirtynyt kuuntelemaan riippukeinuun. Nukahdan. Liikaa politiikkaa makuuni. Yritän vielä kolmasti mutta nukahdan joka kerta, ja lopulta kyllästyn kelailemaan ja etsimään kohtaan, johon jäin. Kirja jää puolitiehen.

Yritän kuunnella myös kirjaa Tunne lukkosi, mutta tilanne toistuu: En pysy hereillä, kun kuulen kuulokkeista pelkän monotonisen äänen. 

Ehkä joskus uskallan kokeilla romaania. Paitsi että nyt muistankin: Kuuntelin kerran autoa ajaessani cd:ltä Elmoa, jota luki Kauko Helavirta. Se se vasta vaarallista oli! Rupesi väsyttämään aivan tolkuttomasti. Ja kirja on sentään hauska! Olen kyllä kuullut, että saksalaiset kuuntelevat äänikirjoja nimenomaan autossa, ruuhkassa seistessään. Joo, kyllä äänikirja varmasti moneen taipuu.

Sunnitelmani oli oikeastaan jo ennen tänne Saksaan lähtöämme, että hankin paljonkin suomenkielisiä äänikirjoja, pojille lähinnä, tai meille yhteisesti. Iltakuuntelemista äidinkielellä. Iltapötköttelykuuntelemista. Toteutus on jäänyt yhteen kertaan, mutta toimi: Lokki Joonatan kiinnosti molempia, teki selvästi vaikutuksen. Rauhoitti ja nukutti. Kahtena iltana peräkkäin.

Kesäloma töissä – ja Arkadia International Bookshopissa

7.7.2018

Kesälomalla Suomessa, melkein viisi viikkoa putkeen. Erikoinen kesä. Lämpömittari kipuaa jatkuvasti kolmenkymmenen paremmalle (?) puolelle. Vinttikämpässä Pohjanmaalla on kuuma, avonainen ikkuna ei tuo helpotusta yölläkään. Ilma seisoo.

Paljon töitä. BDÜ-jäsenyyden vaikutukset näkyvät taas: Joudun myymään eioota. Vakikääntäjät taitavat lomailla. Yksi käännöstoimistoista on vitsikkäällä tuulella: "Laske vähän hintojasi niin saat vielä enemmän käännettävää." Auta armias.

Ehdin lukeakin: Affinity Konarin Elävien kirjan (suomentanut Hanna Tarkka), Eeva-Kaarina Arosen Eddan ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Kinnusen lukee äitinikin – ja löytää kirjasta tuttuja.

Helsingin päässä ehdin vihdoin Arkadia International Bookshopiin. Olen kaivannut Suomeen olohuonekirjakauppaa, ja huomaan heti, että Arkadiassa on kuin kotonaan. Ulkomailla vastaavia on paljon. Kissa kirjakaupassa on normaalia (Arkadiassa on koira), samoin se, että kaupassa myydään pelkästään lastenkirjoja (Arkadian kokoelma on nimensä mukaisesti kansainvälinen). Kirjakauppa voi sijaita entisessä kappelissa – tai sitten kirjakaupan sisällä voi olla kappeli. Arkadiassa on. A. on antikvaarinen kirjakauppa, joten sieltä voi löytää mitä tahansa, kaikki on hyvässä järjestyksessä. Tapahtumakalenteri näyttää kiinnostavalta sekin.

Kolme ajatusta kesäkuulta

Kesäkuu 2018

Syksyn Harbour Front Festivalin, sen kuukauden kestävän kirjallisuustapahtuman, ohjelma ja aikataulut ilmestyivät. Ian Mc Ewan lokakuussa Elphin Suuressa salissa! Istun ruudun ääressä, minuutit kuluvat... Ja sitten liput tulevat myyntiin. Nappaan hyvät paikat.

BDÜ:n jäsenyys myönnettiin alkukesästä pitkällisen odottelun jälkeen. Alan saada yhteydenottoja ja työtarjouksia varsin pian jäseneksituloni jälkeen ja listoille päästyäni. Mietin, olisinko jo Suomesta käsin voinut liittyä jäseneksi? Jäsenlistoilla näkyy myös Suomessa asuvia kääntäjiä. Paluumuuttajia?

Luen suomalaista kirjaa, jonka sain lahjaksi kirjan saksantajalta. Lukukokemus on jotenkin tavallista intiimimpi, sillä suomentaja on tehnyt sivuille henkilökohtaisia lyijykynämerkintöjään. Miltei jokaisen merkinnän kohdalla jään pohtimaan, mikä kyseisessä kohdassa on saksantajaa askarruttanut. Vaihtoehtoja on paljon!

Lukijakansa lähettää kirjalähetyksiä

11.5.2018

Kirjakaupassa luuhatessani huomaan, että Ferranten Loistava ystäväni -kirjasta on myynnissä 11. painos. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2016.

Painosmääristä ei ole tietoa, mutta Saksan kokoisessa maassa huippusuositun kirjasarjan osaa luulisi myytävän melkoisia määriä.

Kyllä nämä saksalaiset lukevat!

Kirjoja liikkuu paljon myös postitse, eikä ihme, sillä kirjoille on oma alennettu postimaksunsa. Kirjalähetys-vaihtoehto, Büchersendung, on olemassa kansan sivistystarkoituksessa.

Kirjalähetys on pakettia halvempi, kunhan muistaa, että paketti kuuluu merkitä asianmukaisesti, että se saa painaa maksimissaan kilon ja että kuori pitää sulkea haaraniiteillä, avattavasti.

Kollegentreffen

18.4.2018

BDÜ:n vastaus jäsenyyshakemukseeni antaa odottaa itsetään, mutta lähden siitä huolimatta jäsentapahtumaan, koska ei-jäseniäkin kutsutaan paikalle.

Vähän jännittää.

Mukaan lähtee pojista vanhempi – tänään on perhepäivä.

Kääntäjät kokoontuvat hyvin epämuodolliseen tapaan joka toinen kuukausi jossakin paikallisessa ravintolassa, tällä kerralla paraatipaikalla Binnenalsterin rannalla.

Minut otetaan vastaan sydämellisesti ja rennosti. Tunnelma on oikein hyvä.

Poika puhuu saksaa!

Minulla on nyt kaupungissa kollegoita!

Kaupungin paras kirjakauppa

17.4.2018

Ilmoitus Hamburger Abendblattissa:

”Etsimme jälleen kaupungin parasta kirjakauppaa, ilmoittautumisia otetaan vastaan." 

Kaupungin kulttuuritoimi etsii kolmatta kertaa parasta itsenäistä kirjakauppaa. Palkinto ei ole aivan pieni, se on 10 000 euroa. "Kirjakaupat ovat oman kaupunginosansa tärkeitä kulttuurikeskuksia", sanoo kaupungin kulttuurisenaattori.

Tässä kaupungissa todella on kirjakauppa joka kaupunginosassa! Useitakin. Jostain olin kuulevinani, että yhdessäkään toisessa Euroopan maassa ei ole yhtä tiheää itsenäisten kirjakauppojen verkostoa.

Ketjukirjakauppojakin on, mutta niin vain itsenäisetkin porskuttavat. 

Tiedän jo, että kulttuuria tulen tästä kaupungista kaipaamaan.

Ei kiitos

29.3.2018


Aika monta Ei kiitos -vastausta melko lyhyen ajan sisällä...
Mieli ollut vähän maassa...

Eniten harmitti se, etten mahtunut suomentamisen kurssille.
Harmitti itse asiassa tosi paljon.

Luin kielteisen tekstiviestin surkuhupaisasti aurinkoisessa Weimarissa, Goetheparkissa, saksalaisen kulttuurin kehdossa, missä olin ollut nosteisissa tunnelmissa. En sitten enää ollut. 

Tuosta on nyt muutama viikko.
Selviän.

Saksa uutena oppiaineena

12.3.2018

Nuorempi poika aloitti tänään saksan opinnot. Hauskaa! 

Nyt on englanti kuulemma sillä tasolla, että poika voi siirtyä EAL:ssä Transition-ryhmään. Osa EAL-tunneista jää pois, osa jää. Enkun tunteja on jatkossa vähemmän, eikä jäävillä lisätunneilla enää erikseen käsitellä esimerkiksi matematiikassa esiintyviä termejä niin kuin tähän asti on tehty, mutta toisaalta on oikein hyvä, että poika pääsee edes vähän kuusalle saksan kielestä, kun nyt Saksassa kerran ollaan.

Kriiseilyä

Helmikuussa 2018

Tammi-helmikuulle osuu "ekstistentiaalinen kriisi". (Pannaan kuitenkin lainausmerkkeihin, onhan tuo nyt aika vahva ilmaus.)

Osa ulkosuomalaisen elämää ovat kaikenlaiset vaiheet. On alun kuherruskuukautta ja on kaiken maailman kriiseilyä myöhemmin. Kunnes tasaantuu, toivotaan.

Komennustapauksessa puolison elämä on ihan oma lukunsa (ja isompien lasten).

Moni puoliso on laillani joutunut jättämään oman työnsä ja kelluu vähän. Verkosto on rakennettava nollasta, ja päiviin on itse rakennettava mielekkyyttä. 

Tosi moni löytää uralleen uuden suunnan.

Teen työtäni, mutta samaan aikaan mieleni on levoton. Googlaan, paljon. Silmiini osuu jokin Daniel Pukkilan Hesarille kirjoittamista kolumneista. Mieleen jää yksi irrallinen lause: ”Tulevaisuus jomottaa.”
Hyvin sanottu, juuri siltä minusta nyt tuntuu.

Kirjoitan kaikenlaista. Kirjoitan tätä päiväkirjaa asioista, jotka ovat lähellä sydäntäni. Laadin synopsiksen ja uskaltaudun ehdottamaan yhteistyötä eräälle kustantajalle. Käännösnäytteen lähetän useammalle. Haen kirjastoapurahaa vailla selkeää suunnitelmaa. Haen suomentamisen kurssille.

Olen selvästikin hieman hukassa tulevaisuuteni kanssa. En halaja suurta muutosta, mutta muutosta, sitä kyllä.

Samoihin aikoihin nuorempi pojista koukuttuu Soturikissat-sarjasta. Onneksi miehellä on taas Suomen-työmatkaa kalenterissaan. Tuliaisia, kiitos!

Sekaisin Lutherista

11.2.2018

4.2.2018


Pistää pikkuisen vihaksi että jätin reformaation merkkivuoden niin vähälle huomiolle, vaikka asuin Saksassa hulabaloon h-hetkellä. Kävin Hampurin Mikaelinkirkossa reformaatiokonsertissa uskonpuhdistuksen merkkipäivänä, siinä kaikki.


Nyt olen sitten Luther-kuumeessa.


”Uupumatta – elämänsä loppuun saakka – hän muokkasi käännöstään, kokosi uusia käsitteitä ja terminologiaa, korvasi sanamuotoja asiapitoisemmiksi virkkeiksi ja tuotti uusia versioita. Lutherin raamatunkäännös oli mestariteos. Wittenbergiläinen teologi loi maailmanluokan teoksen, jolle evankelinen usko perustuu ja joka on jättänyt pysyvän leimansa Saksan kieleen ja kulttuuriin. Se mukautettiin ainutkertaiselle tunnekielelle, joka yhä nostattaa mielialaa, synnyttää melodioita ja saa liikuttamaan.” (oma suomennos)


Luin kirjan Martti Lutherin Raamattu ja jouduin etäisesti Stendhalin syndroomaa muistuttavaan tilaan, jossa en melkein kestänyt ajatusta siitä, että muutaman tunnin ajomatkan päässä meiltä on Lutherin henkilökohtainen kappale Uudesta testamentista, täynnä hänen omakätisiä reunamerkintöjään, korjauksiaan ja huomautuksiaan.


Kirja – Margot Käßmann / Martin Rösel (Hrsg.): Die Bibel Martin Luthers – Ein Buch und seine Geschichte; Evangelische Verlaganstalt, Leipzig, und Deutsche Bibelgesellschaft, Stuttgart, 2016 – on mannaa kutsumusammattia harjoittavalle kääntäjälle. Ammattikunnan edustajista harvoin saa lukea mitään lähimainkaan yhtä mairittelevaa, päin vastoin, loistavien suomennosten kuvitellaan ilmestyvän tyhjästä. Kirja keskittyy nimenomaan raamatunkäännökseen ja käännöstyöhön, käännösratkaisuihin ja perusteluihin niiden taustalla (ei esimerkiksi Lutheriin ristiriitaisena persoonana).


Otin jopa yhteyttä Jenan yliopiston kirjaston arvokkaista kokoelmista vastaavaan henkilöön ja kysyin, josko kirjoja saisi edes kaukaa lasin takaa vähän vilkaista. Arvasin toki vastauksen etukäteen. Kirjat ovat hauraita. "Etenkin nyt niiden täytyy antaa toipua – koska ne vasta juhlavuonna olivat nähtävissä..." Miksen tätä syksyllä tajunnut!


Kirjat on kuitenkin digitalisoitu, ja ne ovat kaikkien vapaasti tutkittavissa tuolla ja tuolla:


https://archive.thulb.uni-jena.de/hisbest/rsc/viewer/HisBest_derivate_00...


https://archive.thulb.uni-jena.de/hisbest/rsc/viewer/HisBest_derivate_00...


Kollega Lutherin kääntäjänkammioon Wartburgin linnassa onneksi pääsen käymään, jo viikon päästä.


(Tämä sama teksti on julkaistu tällaisenaan myös toisessa blogissani.)

Hanseatic Help ja Dominik Bloh

27.1.18

Andrean kanssa Hanseatic Helpissä kuuntelemassa Dominik Bloh'ta.

Hanseatic Help on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka sai alkunsa muutama vuosi takaperin, kun Saksaan ja Hampuriin saapui lyhyessä ajassa valtava määrä turvapaikanhakijoita, joilla ei ollut mukanaan mitään. Joukko vapaaehtoisia ryhtyi kiireellisesti keräämään vaatelahjoituksia. Hampurilaiset ojensivat auttavan kätensä, ja lahjoituksia tuli – hallillinen.

Tarvittiin organisoidumpaa toimintaa; syntyi Hanseatic Help. Toiminta on sittemmin laajentunut siten, että avustuskohteita ovat paitsi turvapaikanhakijat myös esimerkiksi asunnottomat, turvakodit, kriisikohteet maailmalla sekä muuta kipeästi avustusta kaipaavat tahot.

Hanseatic Help myös pelasti Dominik Bloh'n kadulta. Bloh oli katunuori, lapsesta saakka kaduilla majaillut, jonka piti elämän syrjässä kirjoittaminen. Hanseatic Helpistä hän löysi mielekästä tekemistä, ja elämä alkoi vähitellen kiilata takaisin raiteille.

Viime vuonna Bloh kokosi kadulla kirjoittamansa elämäkerraksi, keri auki kaiken kadulla kokemansa. Tänään hän luki otteita otteita kirjastaan Unter Palmen aus Stahl (2017).

Olin lukenut kirjan etukäteen, joten tiesin mitä oli tulossa.

Koskettava tarina. Sympaattinen kaveri. 

BDÜ

15.1.2018

Päätän anoa BDÜ:n, Saksan tulkkien ja kääntäjien liiton, jäsenyyttä.

Erilaisia hakukaavakkeita on paljon, ja hakemusta varten minun on mm. käännätettävä todistuksiani virallisella kääntäjällä sekä haettava asiakirjoista otettuihin kopioihin julkiselta notaarilta leimat todisteeksi asiakirjojen oikeellisuudesta.

Jäsenyyden kautta pystyn laajentamaan asiakaskuntaani mutta myös osallistumaan erilaisiin liiton järjestämiin tapahtumiin, joissa verkostoitua ja tavata paikallisia kollegoita. 

Kukaan ei ymmärrä kääntäjää niin kuin toinen kääntäjä. On hyvä, jos myös Hampurissa löydän ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa jutella työasioista.

Elena Ferranten Napoli-sarja

11.1.18

Kuten niin moni muu, minäkin olen koukussa Elena Ferranten Napoli-sarjaan.

Löysin kirjat hieman jälkijunassa, ystävän suosituksesta (kiitos, Päivi!) joten minulla oli onni lukea eka ja toka osa miltei samaan soittoon. Jälkimmäisen luin Suomessa joululomalla, ja toinen osa oli minusta, mikäli mahdollista, ensimmäistäkin koukuttavampi.

Kolmatta osaa on moni lukijabloggaaja kehunut edellisiäkin loistavammaksi. Samoin on tehnyt Jhumpa Lahiri, yksi suosikkikirjailijoistani, joka kehuu kolmannen osan maasta taivaisiin. ”Kolmas osa räjäyttää pankin”, hän kertoo.

Kolmas osa on nyt suomennettu! Ja mies on sopivasti työmatkalla Suomessa! Tuliaisia luvassa!

Kirjoja suositellut ystäväni on malttamattomana jo lukenut sarjan neljännen eli päätösosan englanniksi ja kertoo, että "tarina on loppuun saakka laatukamaa". Neljännen osan suomennos saataneen tämän vuoden marraskuussa. Yritän jaksaa sinnitellä sinne saakka, sillä Helinä Kankaan suomenkielistä tekstiä on ollut ilo lukea, ja juuri hänen tekstinsä kautta Napoli ja päähenkilöt ovat minulle esittäytyneet.

Lentolaukku repesi kirjoista

3.1.18

Joulu juhlittiin ja vuosi vaihtui Suomessa. Tänään istun taas Hampurin kotitoimistossa asiatekstejä kääntämässä. Töitä riittää, mikä on hyvä, sillä täytyn vasta tehdessäni, sen olen itsestäni oppinut.

Suomesta lähti mukaan suomenkielisiä kirjoja, niin paljon, että matkalaukun vetoketjukin siinä repesi ja kirjoja sai Hampurin päässä keräillä irrallisina matkalaukkuhihnalta.

Mukana kulkeutui

* kevään kirjapiirikirjoista Lopotti, Lempi ja Lohikäärmeen vuosi, kaikki pokkareina

* Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa (suomentanut Sari Karhulahti) – Kiitos Minnalle lukusuosituksesta!

* Sinikka ja Tiina Nopolan Hetki lyö, Risto Räppääjä – Tästä kuopus tekee arvostelun Kulkuri-kouluun

* Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut – Jotenkin alkoi tuntua siltä, että tämän voisi ottaa uudestaan esiin

* Neil Gaimanin Onneksi oli maitoa (suomentanu Tuomas Nevanlinna) – Gaimania on meillä luettu aiemminkin, ja tykätty

* heräteostona Karin Ingrid Louise Ehrnroothin Hamburg Blues – Hampurissa asuvan kirjailijan Hampurissa asumista käsittelevä ruotsinkielinen teos

* miehen valitsemat kirjat – meillä lukevat kaikki.

Missä mennään, englannin kielen taito?

15.12.2017

Pojilla alkoi joululoma.

Kun tulimme tänne Saksaan ja pojat aloittivat kansainvälisen koulun, ajattelimme, että joulu olisi eräänlainen virstanpylväs. Koulun admissions-osastolla työskentelevä nainen oli todennut meille kouluun tutustuessamme, että ”älkää olko huolissanne lastenne kielitaidosta, jouluna he puhuvat jo sujuvasti”, mikä meitä tuolloin kovasti epäilytti.

Näin jälkikäteen kommentti lähinnä ärsyttää. Joulutauko siis koitti, eivätkä pojat todellakaan puhu sujuvaa englantia. 

Kielitaidossa on kuitenkin ehditty ottaa isoja harppauksia.

Vanhempi poika valittelee, että ei pysty olemaan kunnolla oma itsensä. Että ei pysty kommunikoimaan sillä tavoin kuin haluaisi. Että ei saa ryhmässä puheenvuoroa, koska luokkakaverit huutavat oman asiansa odottamatta vuoroaan. Että omaa puheenvuoroa joutuu harkitsemaan, ja kun mielipiteensä aikoo sanoa, joku toinen on jo ehtinyt sanoa saman. Että sanat tarttuvat kitalakeen.

Kuulostaa niin tutulta! Kyse on myös persoonallisuudesta.

Yläkouluun harvoin tullaan täysin kieltä taitamattomana, joten vaatimustaso on korkeampi. Sisällöt ja kirjoitustehtävät ovat jo melko haastavia, englanninkielistä kirjallisuutta pitää pystyä lukemaan ja lukemastaan on osattava muotoilla omia mielipiteitä. Ymmärrettävää on, että opetus on nopeasti etenevää. Kelkasta putoaa nopeasti, ellei tarvittavaa kielitaitoa ole.

Sama poika kuitenkin ihmettelee, miten oma englannin kielioppi voi sujua paremmin kuin muilla – jopa natiivipuhujilla. Ymmärtämisessäkään ei ole ongelmaa, vaikka joitakin hankalia termejä pitää toki hakea, esimerkiksi Science- tai Design-nimisissä aineissa.

Kirjoittaa Ted Talkin, esittää sen ison ryhmän edessä ja saa uskalluksestaan kunniamaininnan.

Suorittaa kielitasotestin, jonka tulokseksi saa B2.

Pitää oikein tarkistaa, mitä se tarkoittaa: 

  Can understand the main ideas of complex text on both concrete and abstract    topics, including technical discussions in their field of specialization.

        Can interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible without strain for either party.

        Can produce clear, detailed text on a wide range of subjects and explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.

  Asteikko on kielen alkeista alkaen: A1-A2-B1-B2-C1-C2. B2 on loistava suoritus. Vertailuksi: Jos yläkouluikäisen lapsen haluaa saksalaiseen kouluun samalle luokalle ikäistensä kanssa, tältä vaaditaan B1-tason saksan kielen taito.

  Olen toisinaan lukenut pojan tekstejä ja hämmästellyt ja ihaillut sitä, miten valmista ja harkittua teksti on. EAL-opettaja siirtää pojan tammikuun alusta uuteen ryhmään, jossa oppilaat ovat nykyistä ryhmää kyvykkäämpiä englannin kielessä. Oppilaita liikutellaan kieliryhmissä vuoden mittaan opettajan harkinnan mukaan. Toisinaan oppilas on tasoltaan rajamaastossa, jolloin sillä, että haasteet kasvavat, voidaan saada aikaan ”buustaus” kielen oppimiselle.

Kielen opetus Suomessa on selvästikin hyvin tasokasta. Kieltä opetetaan niin, että jälki on painokelpoista. Puhumista kuitenkin tulisi kuitenkin harjoitella enemmän. Englantia sujuvasti puhuvat luokkakaverit ovat oppineet englantinsa samoin kuin me suomen: kuuntelemalla ja puhumalla, luonnostaan. He opiskelevat englannin spellingiä samoin kuin me suomen yhdyssanoja, sijamuotoja, lauseenvastikkeita ja pilkkusääntöjä.

Entäpä nuorempi poika? Hän joka tänne tullessamme oli opiskellut englantia vasta yhden lukuvuoden ja jonka englannin kielen taso oli melko heppoisissa kantimissa. My name is... My favourite colour is...  I have one brother.

Opettaja–vanhempi-tapaamisissa opettajat toivoivat, että poika olisi more outspoken. Puhua pitäisi. Koulun ilmapiiri on erittäin amerikkalainen, joten – puhua pitäisi. Ujous ei helpota asiaa.

Luokanopettajalta ja EAL-opettajalta kuitenkin satelee kehuja: ”Poika kirjoittaa niin pitkiä tarinoita, että se on jopa exceptional. Oikein näen miten hän ajattelee ja miten hänen tekisi mieli ilmaista ajatuksiaan. Miten odotankaan hetkeä, jolloin puhetta alkaa tulla!”

Poika itse sanoo, että kirjoittaminen on helppoa mutta puhuminen ei.

Lopulta näen itsekin tekstit, jotka opettajat ovat ottanut puheeksi useaan otteeseen ja joita he ovat yhdessä päivitelleet. Tekee mieli itkeä tirauttaa! Poika on kirjoittanut pitkiä tekstejä itsenäisyyspäivästä, saimaannorpista, malmeista! Sanakirjaa apunaan käyttäen hän on onnistunut kirjoittamaan kokonaisia ymmärrettäviä tarinoita, ja tekstin lomassa on todella hankalia ilmaisuja. Teksteille on tyypillistä se, että uutena opitut sanat, usein adjektiivit, on ujutettu tekstiin.

Töitä ovat pojat paiskineet ja lomansa ansainneet!

Kirjapiiri merimieskirkolla

13.12.2017 

Hampurissa asuu useampi tuhat suomalaista. Erilaista "suomalaistoimintaa" on kaupungissa tarjolla paljon. Noin parikymmenpäinen suomalaisnaisten joukko kerääntyy vakituisesti uuteen kiinnostavaan ravintolaan hyvän ruuan ja juoman äärelle. Niin ikään kerran kuussa kokoontuu kirjapiiri ruotimaan yhtä kotimaista romaania kerrallaan. Suomi-koulu kerää muskari-ikäiset, kerholapset ja koululaiset sekä heidän perheensä. Paljon muutakin toimintaa löytyy.

Osallistuin kirjapiiriin ensi kertaa, pikkujouluihin parahiksi, joissa päätettiin luettavista kirjoista vuodelle 2018. Ensimmäisen vuosipuoliskon listalle pääsivät Pasi Pekkolan Lohikäärmeen vuosi, Katja Ketun Yöperhonen, Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa, Miika Nousiaisen Juurihoito, Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma, Johanna Holmströmin Sielujen saari, Tommi Kinnusen Lopotti ja Minna Rytisalon Lempi. Luettaviksi valikoituu tarkoituksella kirjoja muutaman vuoden takaa – kovakantiset uutuudet ovat kalliita paitsi ostaa myös postittaa. Tilaakin ne vievät matkatavaroissa.

Olin todella mielissäni että lähdin mukaan. Kirjapiirin keskusteluringissä istuvat myös Hampurin yliopiston fennougristiikan laitoksen lehtori sekä valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla palkittu Oksas-saksantaja. Mielenkiintoisia keskusteluita lienee luvassa!