Tämä blogi unohtui pitkiksi ajoiksi. Kävi jopa niin, että unohdin alustan salasanan, enkä jaksanut ruveta selvittelemään asiaa ennen kuin nyt. Kirjoja on näin ollen listattuna miltei kahden vuoden ajalta (olen kyllä listannut lukemiani kirjoja puhelimeeni - joskaan en ehkä aivan kaikkia!), ja kun tänään yritän kirjoittaa niistä jokaisesta edes jotakin, huomaan, että osa lukemisista on ehtinyt haipua mielestä... Onko se sitten minulle merkityksettömän kirjan merkki? Ei välttämättä.
Alkupään lukemiset ovat varsin "sekalainen seurakunta". Tein kaksi vuotta sitten vielä osa-aikatöitä kirjakaupassa, ja osa nimekkeistä on luettu ikään kuin myyjän ominaisuudessa. Tähti kirjan edessä markkeeraa suositusta tai kirjaa, jonka itse voisin kuvitella lukevani myöhemmin uudelleen. Ehkä luenkin! Jos tähtiä on useampi, kirja teki minuun aivan erityisen vaikutuksen.
*
Jani Toivola: Poika ja hame. Luettu e-kirjana. Kuvituksen vuoksi en suosittele tähän e-kirjaformaattia (taitto ei toimi).
* Petri Tamminen: Se sano. Ensituntuma: nopealukuinen kirja. Tamminen on koonnut ihmisiltä näille osoitettuja sanomisia, jotka ovat jääneet mieleen - syystä tai toisesta, hyvässä tai pahassa, useimmiten pahassa. Kuulin myös Tammisen haastattelun kirjasta - raadollista kuultavaa. Otannan perusteella (ja samaa sanoi Tamminen haastattelussakin) ne huonot muistetaan herkemmin, ja pahoilla sanoilla voi olla käänteentekevä vaikutus. Nopealukuisesta kirjasta tuleekin jotakin aivan muuta: se jää mieleen pitkiksi ajoiksi.
* Katja Keisala: Kuubalaisen serenadi unelmoiville naisille. Kulttuurieroista lukeminen on aina kiinnostavaa. Tässä kirjassa eletään monikulttuurista suhdetta, jossa koetukselle joutuvat käsitykset miltei kaikesta: rakkaudesta, vastuullisuudesta, perheestä, ystävyydestä, kaapin paikasta. Rakkaus on pitkämielinen ja aina löytyy uskoa mutta rajansa kaikella. Kirja on kirjoitettu hauskuuttamaan mutta kyllä lukija kaiken muunkin tunnistaa. Täysin ansaitusti kirja palkittiin myöhemmin liian vähän huomiota saaneena Tiiliskivi-palkinnolla.
* Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä. Näitä luettiin PALJON aikoinaan omien poikien kanssa. Tämä oli ensimmäinen TatuPatu-kirjani vuosikausiin. Nauratti kovasti - minua siis.
* Tiina Raevaara: Polaaripyörre. Luen jännäreitä tosi vähän, mutta halusin pitkästä aikaa kokeilla. Tässä kirjassa ei ole poliiseja, etsiviä ym. genrelle tyypillistä vaan arktisuutta ja tieteen ympärille kietoutuvaa jännitystä. Joitakin lankoja tuntui jäävän roikkumaan mutta väliäkö hällä. En ollut lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mikä ei haitannut. Tämä meni itsenäisestä teoksesta. Pidin.
Anu Holopainen: Filigraanityttö. Nuortenkirja pakko-oireista kärsivästä tytöstä.
Lucy Diamond: Rantakahvilan joulu. (Suomentanut Eeva Parviainen.) Edellisessä lukulistassani oli Diamondin toinen kepeä Rantakahvila-kirja, josta hieman yllätyksekseni tykkäsin. Tämän kirjan kolmesta lyhyestä tekstistä en niinkään.
* Eva Frantz: Osasto 23. (Suomentanut Anu Koivunen.) Historiallinen jännäri nuorille. Suositeltava.
* Maja Lunde: Lumisisko. (Suomentanut Katriina Huttunen.) Lastenkirja (yli 7 v.), jota lukee aikuinenkin. 24 lukua, joten käy joulukalenterikirjasta. Teksti käy tunteisiin, ja kuvitus on upea!
* Kirsi Ranin: Lukupiiri - kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika. Hyviä suosituksia eri kategorioissa. Ei korkeakirjallisuutta tai jollakin tavoin "vaikeita" kirjoja vaan kirjasuosituksia aivan tavalliselle lukijalle. Siitä tähti.
** Jukka-Pekka Heiskanen ja Seija Aunila: Äkkilähtöjä menneisyyteen - 175 välähdystä ajasta, jota ei enää ole. Historiallisia lehtileikkeitä. Ei niin kovin kauan aikaa sitten elämä ollut kovin toisenmoista. Osin erittäin hauskoja mutta osin myös aivan muuta... Myös Suomessa nainen on ollut miehensä omaisuutta...
* Torben Kuhlmann: Armstrong. Ensimmäisenä kuuhun laskeutui hiiri. (Suomentanut Pirkko Roinila.) Ihana lastenkirja pikku tiedemiehille ja -naisille. Upea kuvitus!
Torben Kuhlmann: Edison. Kadonneen hiiriaarteen arvoitus. (Suomentanut Pirkko Roinila.) Kuvitus tässäkin mitä upein; tarina ei aivan edellisen veroinen.
Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän. Romaani mahdottomasta rakkaudesta. Mutta myös ajankuva monelle meistä yhä tuntemattomasta sodan ajan Hankoniemestä. Rakkaustarina ei tunkeutunut sydämen tietämille asti mutta kirja kyllä patisti tiedonhakuun.
Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä. (Suomentanut Jaakko Heinimäki.) Omakohtainen tarina matkasta masennuksesta kohti elämäniloa. Mieleen jäi kohta, jossa Haig luettelee hetkiä elämässään, jotka ovat herättäneet muissa enemmän myötätuntoa kuin masennus: "Tinnitus. Kun poltin käteni uusissa ja jouduin pitämään viikon ajan kädessäni omituita, salvalla täytettyä käsinettä." Jne. Haig luettelee myös asioita, joista on nauttinut sen jälkeen kun hän oli luullut, että ei enää koskaan nauti mistään. Pysäyttävää.
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - tie henkiseen heräämiseen. (Suomentanut Lauri Pordeccu.) Viisas Elämä -sarjaa. Paljon (!) samaa kuin edellisessä. Jopa siinä määrin, että näin peräkkäin luettuna tuli kummallinen tunne, että Haig on Tollensa lukenut...
Lotta-Sofia Saahko: Kahvia ja karjalanpiirakoita. Evakkotarinoita, jotka kiinnostavat henkilökohtaisista syistä. Tarinoista koskettavin oli ensimmäinen, jossa kuvattiin sotalapsen kokemuksia. Muilta osin hieman "jännät naiset -meininkiä"!
** Meri Valkama: Sinun, Margot. Ihanaa, että on taas kirja, jota ei malta laskea käsistään vaikka kello on yli puolenyön!!!
Antti Tuomainen: Hirvikaava. Jäniskertoimen jatko meni pikaluvuksi.
Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Olin lukenut Finlandia-voittajaa n. 100 sivua, kun aloin lukea sen rinnalla jotakin muuta. Loppu on yhä lukematta.
~ Tässä jättäydyin pois kirjakaupasta, joten lukemisto muuttuu enemmän omannäköiseksi.
Juha Itkonen: Kaikki oli heidän. Teksti on valmista, sujuvaa ja mielikuvia herättävää, mutta dystooppinen osuus ei ainakaan ensimmäisellä lukukerralla jaksanut innostaa.
Tiina Raevaara: Kaksoiskierre. Aiemmin luettua Polaaripyörrettä edeltänyt osa - oliko sittenkin väärä järjestys? Taidan sittenkin suositella lukemaan ilmestymisjärjestyksessä. Jännittävää lukemista "heille, jotka eivät tykkää jännäreistä."
Carloz Ruiz Zafon: Usvakaupunki. (Suomentanut Antero Tiittula.) Viimeinen, postuumisti julkaistu novellikokoelma, joka toimii itsenäisesti, vaikka Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan lukeneille tarjoaakin ehkä enemmän. Tunnelma on tässäkin kirjassa tiheä, ja mieleen avautuu kokonaisia maailmoja. Osa novelleista on kuitenkin toisia tahmeampia.
** Joel Haahtela: Jaakobin portaat. Ihastuttava pienoisromaani! Aivan säästellen piti pientä kirjaa lukea. Trilogian päätös - mielestäni paras.
* Kersti Juva: Tolkienin tulkkina. Juvan pohdintoja omista valinnoista Tolkienin tekstien äärellä. Kiinnostavaa lukemista muillekin kuin kääntäjille.
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu. (Suomentanut Leena Tamminen.) Ei mieleenpainuvimpia Murakameja minulle. Murakamin vanhimpia teoksia (vanhin?) - tyyli vielä tekeytymässä?
Anthony Doerr: Davidin uni. (Suomentanut Hanna Tarkka.) Kirjailijan esikoisteos. Kaikki se valo jota emme näe on jäänyt mieleen erityisenä kirjana. Tätä kovasti yritin kuunnella, mutta en onnistunut. Jäi kesken. Mikä ei kuitenkaan estä tarttumatta toiveikkaasti piakkoin ilmestyvään uutukaiseen.
Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri. (Suomentanut Leena Ojalatva.) Lukupiirini kirja eteni nihkeästi... Ja kun huomasin, että en edes ehdi tapaamiseen, kirja jäi kesken, eteni kahlaillen. Kuitenkin tärkeä ajatus: vaikka joudumme olemaan erossa, usko, toivo ja rakkaus pysyvät. Jostain syystä teos ei kuitenkaan yltänyt sydämeen saakka, ja loppua kohden minun oli vaikea seurata eri aikatasoja. Vai oliko se tarkoituksellista? Mielen hajoamisen kuvausta?
* Merja Mäki: Ennen lintuja. Evakkoutta koskettava teos; karjalaisuus vs. pohjalaisuus. Ristiriitoja vähemmän kuin olin odottanut! Olenko ennakkoluuloinen? Tämä kirja vie vaivihkaa mennessään... Tarinan Alliin kiintyy. Kirjailija kuvaa loistavasti dramaattisia käänteitä: lehmän tappo, Sylvin kuolema synnytyksessä, äidin hylkääminen (ristin piirtäminen kuvaan), äidin kylmäkiskoisuus , miten Allin on vaikea uskoa itsestään hyvää ja miten hän torjuu kiintymyksen tai kääntää kaiken päälaelleen. Hieman, etenkin alussa, kun kirja ei vielä ollut vienyt mukanaan, häiritsi toisteisuus - kotitanhuvat, kielastella - eli ilmaisut, joilla haluttiin tuoda esiin karjalaisuutta. Muutoin teksti oli pääosin yleiskieltä, pohjalaisia sanoja ei ollut juurikaan. Taisin kaivata niitä kotitanhuvien rinnalle!
Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin. Tämän luin lentokoneessa, ja lento meni kuin siivillä (!) Kaksi tyttöä, matka, erkaantuminen... Kiva lukea tällä iällä ja löytää tunnistettavaa. Saanut blogeissa ja Goodreadsissa murska-arviot! > "Liikaa kaikkea, epäuskottava!" Olotilani tätä lukiessa oli kuitenkin sellainen, että halusin lukea suurempia analysoimatta, joten kevyt (ja loppua kohden imeläksi muuttuva) tarina kelpasi aivan hyvin.
Anna Ekberg: Salattu nainen. (Suomentanut Katarina Luoma.) Psykologinen jännäri. On tiheä tunnelma. Pitää otteessaan. Kirjailija on pseudonyymi - oikeasti kirjan on kirjoittanut mieskaksikko. Tästä kirjasta muistan hyvin vähän, vaikka olenkin "pitää otteessaan" -kommenttini itse aikoinaan kirjoittanut.
Joel Dicker: Huoneen 622 arvoitus. (Suomentanut Kira Poutanen.) Mysteeri, kuten edellinen Ekbergkin. Luen edelleen "analysoimatta", ajanvietemielessä. Kirja vie ajatukset kiireestä. Parempi kuin Dickerin aiempi, ajattelen - puoleen väliin asti. Sitten alkaa junnata paikallaan. Jätän kesken.
~ Noin vain olen näköjään "oppinut" luopumaan lukemisesta! Milloin niin tapahtui?
Lucy Diamond: Rantakahvilan uusi tulokas. (Suomentanut Eeva Parviainen.) Edellistä (haukkumaani) mukavampi, nopeasti hotkaistu, ehkä satasivuinen "hyvänmielenromaani".
* Kira Poutanen: Surun kartta. Poutanen on onnistunut hyvin rakenteessa. "Synnytys, terapia, isoisä" < mitä ihmettä tarkoitin tällä, mietin nyt!? Kirjaa lukee kyynel silmäkulmassa, kauhuissaan ja suruissaan kokemuksesta. Muukalaisvihamielisyys voi näkyä näinkin! Ehdottomasti suosittelu.
Anna Ekberg: Kadotettu nainen. (Suomentanut Katarina Luoma.) Kuuntelin ja nukahdin. Kelasin ja kuuntelin ja nukahdin. (Ei ole kuunteleminen edelleenkään meikäläisen hommaa.) Melko raaka ja seksistinen. Kamalinta että teemat (kuten lapsisotilaat) ovat ainakin osin totta.
Rutger Bregman: Hyvän historia. (Suomentanut Mari Janatuinen.) Tartuin kirjaan melko myöhään, kun ottaa huomioon, miten kehuttu se ilmestyttyään oli. Oli hyvin erilainen kuin olin kuvitellut. Mitä lie olin edes kuvitellut? Kuuntelin lopulta 14 %. Ehkä palaan kirjan pariin vielä joskus, ehkä en. Taisin yrittää lukea (kuunnella) tätä väärään aikaan, kun olin "proosatuulella"!
* Maylis de Kerangal. Sillan synty. (Suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen.) Kääntäjäpariskunta tehnyt jälleen upeaa työtä. On valtava siltatyömaaurakka, on päähenkilöitä, jotka kuitenkin etäännytetään - kirjan pääosaan nousee siis silta! Lukiessa tuntuu kuin olisi itse paikan päällä. Teksti on "pilkutettua"; en tipu kärryiltä mutta loppua kohden alan kaivata myös pisteitä. Olisiko ollut hieman lyhyempänä vieläkin parempi?
Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä. (Suomentanut Aki Salmela.) Tästä kirjasta minulla oli ennakkomarkkinoinnin perusteella niin suuret odotukset, että eiväthän ne oikein edes voineet täyttyä. Odotin aivan erityisiä oivalluksia ihmisyydestä tms. mutta sitä en aivan saanut.
Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla. (Suomentanut Marja Helanen.) Pääsiäislukeminen Satakielen kirjoittajalta. Draama Suon villin laulun lukijoille. Alaskan karuus ja kauneus. Ennen muuta juonivetoinen. Pian tulossa suomennos saman tekijän uudesta kirjasta. Senkin aion lukea.
** Tarja Roinila: Samat sanat. Helsingin Roihuvuoren vuosittaisilla kirjamessuilla kuuntelin vuoden 2022 keväällä, miten kauniisti kollegat, mm. Kersti Juva, puhuivat traagisesti kuolleesta Roinilasta. Valovoimaista Roinilaa itseään sain kuulla joitakin vuosia sitten kääntäjienpäivän tapahtumassa. Tästä postuumisti julkaistusta esseekokoelmasta teen lukemattomia muistiinpanoja ahaa-elämysten äärellä ja silkasta ihmettelystä. Luen teoksen Kirjan ja ruusun päivänä. Niin surullista. Miten tärkeä kirja. Tarja Roinilan oma ääni jää elämään.
** Anthony Doerr: Taivaanrannan taa. (Suomentanut Seppo Raudaskoski.) Erikoinen, erilainen kirja, jonka vietäväksi voi huoletta jättäytyä, koska suomentajana on ollut palkittu Seppo Raudaskoski. Monin paikoin pysähdyn ihastelemaan yksittäisiä ilmaisuja - "vitsit että onkin hienosti keksitty!" Doerrin Davidin unen kanssa koettu hämmennys unohtuu nopeasti. Tämä on ihana!
Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä. Omakohtainen kirja kolmannen kulttuurin lapsen kokemuksista. Melankolinen. Ping Pingin kohtalo jäi surettamaan.
* Ismo ja Angelica Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood. En osaa määritellä, mihin genreen tämä kirja kuuluu. Kaunoa se ei ole mutta ei silkkaa tietoakaan. Eikä elämäkerta. Ehkä päiväkirja. Amerikkalaisuuden kuvauksena mielenkiintoinen!
Satu Rämö: Hildur. Isosti markkinoitu ja erittäin hyvin menestynyt dekkari Islannissa asuvalta suomalaiskirjailijalta.
Lucy Diamond: Uusien alkujen talo. (Suomentanut Eeva Parviainen.) Hömppää. Diamond on näköjään onnistunut ylittämään jonkin näkymättömän rajan ja ujuttautunut lukemistooni jo monesti.
Niina Repo: Anteeksianto. - Ostetaan paritalon puolikas. Huomataan että se oli vikatikki... Tiheää, trillerimäistä tunnelmaa. Moni taitaa tälläkin hetkellä kokea jotakin vastaavaa...
* Maaret Kallio: Tunne hyvä suhde. Itkettävän hyvä kirja, joka kannattaa kuunnella Kallion itsensä lukemana.
Stephen King: Kirjoittamisesta. (Suomentanut Ilkka Rekiaro.) Tämä oli pitkään lukulistalla - tuntui että "tämä pitää olla luettuna", mutta kirjaa oli vaikea saada käsiinsä. Bookbeatin kautta onnistui lopulta helposti, ja sittemmin on tullut uusintapainoskin. Oli kovin erilainen kuin luulin! Mieleen jäi erityisesti yksi neuvo: "Pidä ovi kiinni, kun kirjoitat!" Tätä neuvoa voi pohtia eri kanteilta.
Anne-Luise Bertell: Ikävän jälkeen. (Suomentanut Vappu Orlov.) Bertell kirjoittaa suomenruotsalaisesta Pohjanmaasta, Amerikkaan lähtemisestä, siitä mitä on olla nujerrettu, kovasta työstä, häpeästä. Häpeästä!
Kristin Hannah: Tomun ja tuulen maa. (Suomentanut Marja Helanen.) Tässä se nyt sitten on, Hannahin uusin. Mutta kovin ankeaa kuvausta, liian ankeaa...
Jussi Konttinen. Siperia. Suomalaisen perheen vuosi ikiroudan maassa. Valta määrä tietoa Jakutiasta, tuosta Venäjän kaukaisesta kolkasta. Niin tiivis paketti, että alan lukea harppoen, perheen arkea kuvaaviin osuuksiin keskittyen.
* Hanna Brotherus: Henkeni edestä. Tästä pidän enemmän kuin esikoisesta. Brotherus tuntuu nyt kirjailijana varmemmalta, oman äänensä löytäneeltä. Teksti ei tunnu pakotetulta, tekotaiteellista (jos se nyt sitä oli aiemmassakaan). Löydän paljon samaistuttavaa, koska kirja on selvästikin kuvausta ikäisteni kokemuksista. Puhelimeeni tallentuu kuvakaappauksia eri puolilta tekstiä, mikä on varma merkki siitä, että jokin minussa herää. (Aiempi Ainoa kotini käsitteli pitkälti äitisuhdetta, jota taisi vedota itseäni hieman vanhempaan sukupolveen - näin päättelen Brotherusta kuunnelleen kirjamessuyleisön keski-iästä).
Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää. (Suomentanut Sari Karhulahti.) Aluksi pidin kovin höttöisenä, kunnes hoksasin, miten kirjailija annostelee totuuksia päähenkilön historiasta ja miten lakonisesti tämä itse asioihin suhtautuu... Paranee siis loppua kohden. On minusta siltikin suunnattu nuoremmalle sukupolvelle, joten lienen jäävi arvioimaan. Käsittelee tällä hetkellä "trendaavia" teemoja (erilaisuus, yksinäisyys, autismin kirjo).
Leila Slimani. Adèle. (Suomentanut Lotta Toivanen.) Slimanin esikoinen naisen halusta. Kuuntelin tämän.
* Elizabeth Gilbert. Tämä kokonainen maailmani. (Suomentanut Taina Helkamo.) Jonotin kirjaa kirjastosta kuukausitolkulla, Helmetissä edelläni oli yli tuhat jonottajaa. Halusin lukea tämän paperisena vaan en rohjennut suinpäin ostaa, koska en ollut varma, haluanko tätä hyllyyni. Ensimmäisenä päivänä luin puolet tästä yli viisisataasivuisesta, sammaltutkija Almasta (!) kertovasta kirjasta. Ehkä ostan tästä pokkariversion myöhempää toista lukukertaa varten.
Tommi Kinnunen: Pimeät kuut. Jälleen kerran taitavaa kuvausta. Kinnunen tunnetaan siitä, että hän menee itse kuvailemiensa kaltaisiin paikkoihin (kuten metsään) ja aistii tunnelmaa. Tämä kyllä välittyy lukijalle esimerkiksi kohtauksessa, jossa lapset hiihtävät metsässä! Elna-hahmo jäi jollain tasolla vieraaksi, niin murheellinen kuin hänen kohtalonsa onkin.
Riikka Länsisalmi: Tankasta mangaan. Miten suomentaa Japanin kieltä ja kulttuuria.
Kari Hotakainen: Opetuslapsi. Ihmisen osa on edelleen "suosikkihotakaiseni". Tämän koen jotenkin turhan pessimistiseksi.
Pirjo Suhonen: Vapaus valita. Kuuntelin Suhosta kirjamessuilla, siitä innostuneena luen kirjan. Seela Sellan ja Viola Walleniuksen ajatukset kiinnostavat. Toimii palastellen, ei kertalukemisena.
Alex Schulman: Malman asema. (Suomentanut Jaana Nikula.) Tämä ei vienyt mukanaan... Saatoin odottaa Polta nämä kirjeet -kirjan huikaisevuutta.
Hilla Hautajoki: Keinutuolikaupunki ja tulikärpästen kylä. Matkakertomus Latinalaisesta Amerikasta olikin matkapäiväkirja, joka sisälsi makuuni turhan paljon "omaa napaa".
Riikka Pulkkinen: Lumo. Luin tyttöyttä käsittelevän kirja trillerinä.
Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi. (Suomentanut Tuulia Tipa.) Tätäkin kirjaa markkinoitiin isosti. Mutta äh, ei lähtenyt vaan jäi kesken.
~ "Voi miksi mikään ei nyt miellytä?!!"
Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5. (Suomentanut Ulla Selkälä.) Hömppää. Hauska tarina "junajengistä". Kuuntelin, nukahdin, kuuntelin... Moneen kertaan kerrotun tarinan sanoma: Kaikilla on omat vahvuutensa ja puhuminen auttaa. Ei huonoimmasta päästä tätä lajityyppiä.
~ Onpa muuten hienoa, että WSOY on laittanut suomentajan nimen kirjan kanteen!
Alexandra Andrews: Kuka on Maud Dixon? (Suomentanut Jaakko Kankaanpää.) Psykologinen jännäri, jossa on sen verran vetävä juoni, että kirjan lukee parissa päivässä.
* Lucy Fricke: Tyttäret. (Suomentanut Anne Kilpi.) Vaihteeksi saksalaista kirjallisuutta, jota pitäisi lukea enemmän, mutta jota suomennetaan kovin vähän. Mentaliteetti on erilainen, tunnistettava ja virkistävä. Roadtrip kuoleman klinikalle Sveitsiin... Tätä suosittelen!
Kira Jarmysh: Naisten selli numero 3. (Suomentanut Arja Pikkupeura.) Erään Aleksein kohtaloa on surullista seurata; Jarmysh on toiminut hänen tiedottajanaan. Kirjan antama mieskuva kauhistuttaa. Yhteiskunnallisuus näkyy vartijoissa. Kirjallisesti parasta kerrontaa on kuvaus aistiharhoista, mielen pirstaloitumisesta.
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet. Tätä olen näköjään kommentoinut sanoilla "rakenne, mystinen, uhkaavuus", mutta joudun nyt toteamaan, että en muista kirjasta juuri mitään! (Muistaakseni olin noihin aikoihin ylityöllistetty, joten ihmekös tuo.) Joudun hieman googlailemaan ja palauttamaan mieleen, mistä olikaan kyse. Ahaa, monesta tarinasta koostuvasta ja tarinoita ketjuttavasta romaanista. Ai niin! Nyt muistan, osin. Muistan äitinsä kotiin lukitseman tytön. Muistan sateen ja automatkan. Muistan kanavan rannan - vai oliko se tästä kirjasta? Kirjan rakenne on ollut muistille haastava!
Kiia Beilinson, Mona Eid, Koko Hubara: Third culture kids. Kääntäminen on parasta silloin, kun työn ohessa oppii jotakin uutta ja kiinnostavaa, kun pääsee ihmettelemään tai kun teksti herättelee. Tämän kirjan luen referenssimateriaalina, ja kirja todella herättää. On e-kirjana hankala luettava, koska teksti on pdf-muodossa, mutta lukemisen arvoinen aivan kaikille.
* Lydia Sandgren: Läpileikkaus. (Suomentanut Sanna Manninen.) Tämä oli lukukokemuksena kiinnostava: Kirjaa ei voi lukea ahmimalla, vaikka mieli välillä tekisikin. Lukuhetki on lukijalle kuin "uusi päivä", ja lukiessa alkaa mennä asioiden edelle: "Mitähän huomenna tapahtuu!" Loppua kohden tapahtumat alkavat tiivistyvät kohti omanlaistaan ratkaisua. Luen e-kirjaa, ja vasta aivan viime metreillä hoksaan, että paperisessa kirjassa olisi ollut 700 sivua! Lopun ratkaisu on taiten rakennettu, ja se jättää lukijan keskelle erilaisten vaihtoehtojen mahdollisuuksia. (Itselle muistin tueksi mahdollista myöhempää lukukertaa varten: Taidemaalari ja kustantaja ja kadonnut vaimo. Perhe. Kolmiodraama.)
* Juha Itkonen: Teoria perheestä. Heti edellisen perään aivan toisenlainen perhekuvaus. Sivuilta huokuu lämpö ja isän rakkaus. Mikä rikkaus lapset ovatkaan! Heidän keskinäinen erilaisuutensa. Tokaisut. Leikki! Ihmettely! Monet ajatukset niin tuttuja. "Istutuksia" ihan paras kohta!
Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa. Haahtelan uusin jää etäiseksi. Keskustelemme tästä ystävän kanssa ja toteamme ykskantaan, että tämä tuntui tulleen jotenkin "liian nopeasti" edellisen jälkeen. Aivan kuin loppusilaus olisi jäänyt tekemättä. Sujuvaa kerrontaa ja syvällistä pohdintaa löytyy, niin kuin aina, mutta punainen lanka jää hämärään.
Sari Mäki: Tositarina. Selkokirja vanhenemisesta ja Alzheimerin taudista. En haluaisi allekirjoittaa Mäen kokemuksia kotisairaanhoidon tasosta mutta niin joudun tekemään.
* Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja. Täydellistä iltalukemista vaan kun ei meinaa malttaa lopettaa. Pikku pakinoita. Tarkkanäköistä ajankuvaa. Onnistunut hyvin! Irrallisista tarinoista koostuu taiten kokonaisuus. Lipasti näyttää, miten ympärillä on jatkuva tarinoitten virta.
Satu Rämö: Rosa & Björk. Jälleen isosti markkinoitu teos. Kaksi aikatasoa, joista toinen kiinnostaa, toinen ei niinkään, joten pikaluen dekkariosuudet ja keskityn sisarten tarinaan. Kolmas osa tuloillaan.
~ Kirjakaupan myyjänä harmitti, että niin kovin moni erinomainen teos ei löydä lukijaansa, koska markkinointia ei tehdä eivätkä lukijat saa kuulla kirjoista. Yhä harmittaa.
Ismo Leikola, Angelika Leikola: Unelmaero. Tästä en pitänyt, sen verran repaleinen oli kokonaisuus. Ismo Leikolan osuudet kohtuullisen antoisaa luettavaa, toisen osapuolen osuudet eivät niinkään.
Ia Genberg: Yksityiskohdat. (Suomentanut Jaana Nikula.) Kuuntelen tämän teoksen, jonka kokonaiskesto on vain neljä tuntia (painetussa kirjassa sivuja on 160.) Muistelukirja -- elämän varrella rinnalla kulkeneet ihmiset -- kiinnostava lähtökohta. Mutta se nukahtelu! Jopa istualtaan tuoliin! Viimeinen luku jättää miettimään: Onko liki kaikki muistamamme väritettyä kuvitelmaa? Tämä pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen - ja nimenomaan lukea - sen verran hataraksi on jäänyt unisen kuuntelijan käsitys teoksesta!
Minna Rytisalo: Jenny Hill. Ensin tykkään, paljon. Tyyli ja tarkastelutapa onnistuu ja osuu. Tekstin edetessä en sittenkään aivan saa kiinni "ajattarista", ja tekstikin tuntuu kevenevän (?) Loppua kohden en enää odottanut illan lukuhetkeä kuten kirjan alussa. Rytisalon seuraavaa jään silti odottamaan.
Kirsi Piha: Levoton lukija. Esseitä lukemisesta. Tämäntyyppistä tykkään lukea, mutta kirja ei ehkä tällaisiin toimivin formaatti.
Janne Saarikivi: Rakkaat sanat. Luen rinnakkain Pihan esseekirjan kanssa, mikä saattaa olla virhe, sillä sen verran outoja tapahtuu! Eräänkin kerran jopa luulen lukevani Pihaa, mutta luenkin Saarikiveä, kunnes jokin seikka kerronnassa alkaa ihmetyttää!
* Anu Aspiala: Kimono kireällä. Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa. Kirjoitinkin jo, että tykkään lukea kirjoja, joissa käsitellään eri kulttuurien ominaispiirteitä. Tämä kirja on kiinnostava katsaus japanilaiseen kulttuuriin ja kulttuurieroihin suomalaisvinkkelistä. Kirja tarjoaa paljon uutta tietoa Japanista, muun muassa sen, että mansikat ovat Japanissa talvinen kausimarja! Tämän kuuntelin, ja kirja soveltuukin mielestäni hyvin kuunneltavaksi.
Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun. Kiinnostava, erilainen, ajatuksia herättävä teos mielenterveyden järkkymisestä ja läheisen voimattomuudesta itse sairauden mutta myös palveluiden saavuttamattomuuden äärellä. Loppuratkaisuun olisin kaivannut terävyyttä, koska kyse on fiktiosta, mutta todellisuudessa "loppuratkaisu" lienee juuri tällainen (ennen pistettä).
* Colm Toibin: Brooklyn. (Suomentanut Kaijamari Sivill.) Kävin Ruovedellä aivan varta vasten Vinhan kirjakaupan vuoksi. Sieltä mukaan tarttui kolme kirjaa, joista ensimmäisenä luin tämän Toibinin teoksen. Tämä on pitkästä aikaa sitä proosaa, jonka perään olen haikaillut. Juonivetoista aikalaiskerrontaa. Ja mikä parasta - ihan oikea, kovakantinen kirja. Keltaista kirjastoa. Jää hyllyyn.
* Tommi Kinnunen, Minna Rytisalo: Huokauksia luokasta. Kahden opettaja-kirjailijan välistä kirjeenvaihtoa (äidinkielen) opettajan työstä. Silmiä avaava tietokirja vastuullisesta mutta päättäjien väärin ymmärtämästä työstä. Tekstiä lukee ja huokauksia kuuntelee myötätuntoisena. Kirja on kiinnostavaa luettavaa myös kirjailijan työstä kiinnostuneelle.
*
Noin. Tuntuupa hyvältä, että sain vihdoin lukemiseni listattua ja puhelimeni muistiinpanot putsattua. Lista voisi olla pidempikin. Olen näiden kuluneiden kahden vuoden aikana tuskaillut moneen kertaan, että ei ole aikaa lukea. Joskus aikaa olisi ollut, mutta itse olin jaksamista vailla, ellei sitten keskittymiskyky uupunut. On toki mahdollista, että olen lukenut joitakin kirjoja, joita en ole muistanut kirjoittaa muistiin. Sen tiedän varmaksi, että näiden jo mainitsemieni lisäksi olen lukenut ainakin neljä kirjaa, jotka olen joko kääntänyt tai joita olen kääntämässä joko kokonaan itse tai yhdessä toisen kääntäjän kanssa. Niistä jokaiseen olen lukenut myös jonkin verran referenssikirjallisuutta. Olen päättänyt olla nimeämättä niitä tässä.
Kinnusen ja Rytisalon kirjan sain luettua tällä viikolla. Yöpöytä notkuu lukujonosta. Osa kirjoista on notkunut siellä kuukausitolkulla (osa jopa vuositolkulla!) - saa nähdä saanko sitä jonoa purettua... vai ryhdynkö purkamaan puhelimen e-kirjajonoa, jolla silläkin mittaa riittää. Kirjamessutkin lähestyvät, syksyn kirjakatalogien julkaisemisesta puhumattakaan...
Kirjasyksy 2023 alkaa!
