Sekalaista juttua marraskuulta

21.11.2017

Koulussa November Book Fair, "sponsored by Lehmanns". Kustantamo pystyttänyt sisääntuloaulaan viikon ajaksi ständinsä. Kirjoja pilkkahintaan. Lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Englannin- ja saksankielisiä. Myynnistä osa koulun kirjastolle uusiin kirjahankintoihin. Ostoksilla lapsia ja vanhempia, ja myös luokittain käydään katsastamassa tarjonta päivän mittaan. Hinnat melkein itkettävät, voisi ostaa vaikka mitä.

Tekisi mieli ostaa vaikka mitä! Mukaan lähti kuitenkin vain kolme kirjaa: Arduino-opas, Neropatin päiväkirja (joka meillä jo ennestään on suomeksi) ja Are you normal -hassuttelukirja.

Vanhempaintapaamiset. Kirjoitetusta kielestä vuolaat kehut molemmille, puhumiseen saisivat rohkaistua.

Posti toi Kääntäjä-lehden, jonka sivuilla komeili oma nimi uudessa jaostossa. Kahvit sen kunniaksi.

Lounaalla seitsemäsluokkalaisten lasten äitien kesken. Minä eräälle saksalaisäidille: "Voimme kyllä oikein hyvin puhua myös saksaa." Ja puhuimmekin - kunnes yhtäkkiä huomasin puhuvani englantia. Ilman minkäänlaista muistikuvaa hetkestä, jolloin kieli oli vaihtunut. Aivot, yrittäkää pysyä mukana!

Puhumme ruotsalaisnaisen kanssa Muumeista, joita naisen lapset tykkäävät katsoa DVD:ltä ja joita nainen lukee lapsilleen iltasaduksi. Lapset moittivat riikinruotsia puhuvaa äitiä: "Sun pitää puhua niin kuin muumit!" Jolloin äiti alkaa lukea kirjaa suomenruotsiksi (matkii tässä kohtaa muumipappaa). Nainen osaa, koska on lapsena asunut Suomessa. Pitää suomenruotsia kauniin kuuloisena, pehmeänä!

Kirjastokortti

Se kirja, se yli vuoden vanha jota ei kirjakaupoista enää löytynyt, on nyt mulla.

Hampurin kirjastolaitos on toimiva systeemi, ja suomalainenkin saa kirjastokortin kouraansa, kunhan muistaa ottaa ekalla kerralla mukaansa passinsa ja Anmeldebestätigunginsa, joka todistaa, että asuinpaikka on Hampurissa. Muutaman euron maksu peritään itse kortista ja palvelun avaamisesta.

Lainata saa kymmeniä kirjoja kerrallaan, laina-aika on 4 viikkoa ja lainansa voi uusia kahdesti. Myös netissä. Kirjansa saa palauttaa mihin tahansa kaupungin kirjastoon, ja luukun kautta se onnistuu myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Toimivaa, aivan kuin Suomessa.

Samaan tapaan ilmainen kirjasto ei kuitenkaan ole. Aikuinen (yli 27-vuotias) pulittaa jatkuvasti voimassa olevasta kortistaan joko 45 euroa tai 40 euroa; jälkimmäinen hinta pätee tapauksissa, joissa asiakas tekee suoraveloitussopimuksen. Muun muassa lapsille, nuorille, opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille hinta on halvempi.

Toinen vaihtoehto on hankkia kortti, joka on voimassa päivän kerrallaan. Kuulosti aluksi oudolta, mutta toimii omassa tapauksessani.

Systeemi toimii siten, että hankin kortin normaalein ehdoin, mutta maksankin vain päiväkortin hinnan, 3 euroa. (Kaikissa kirjastoissa voi maksaa myös pankkikortilla.) Saan sillä tehdä kertalainan (x kpl lainattavaa materiaalia), ja lainausehdot ovat normaalit. Kortin voimassaolo kuitenkin raukeaa päivässä, joten kun seuraavan kerran haluan lainata jotain, maksan jälleen uuden päivämaksun (samaiset 3 euro) jne. Vuosikortin hankintaa kannattaa harkita heti kun lainailuni muuttuu ahkerammaksi.


Se kirja:
Diane Broeckhoven: Was ich noch weiß (hollannista saksantanut Isabel Hessel)

Lukupiiri

7.11.17

Osallistuminen lukupiiriin on kiinnostellut jo muutaman vuoden ajan. Sellaisia olisi ollut tarjolla ainakin omassa lähikirjastossani ja kirjamessujen yhteydessä. 

Koulun puitteissa tarjoutui jälleen uusi mahdollisuus. Pitkään vatvoin tätäkin. Kysyi uskallusta lähteä keskustelemaan englanniksi tuntemattomien kanssa ja vieläpä arasta aiheesta: vanhemmuudesta, joka tunnetusti herättää kärkkäitä mielipiteitä. Olin sopinut ystäväni Andrean kanssa, että "minä menen jos sinäkin” – yhdessä olimme sparranneet toisiamme. Ja eikös Andrea sairastunut!

Lukupiirin vetäjänä toimii yläkoulun rehtori, karismaattinen mies, jonka varmat mielipiteet ja omiani vastaavat arvot ovat tehneet viime kuukausina vaikutuksen. Minä, introvertti, uskaltauduin mukaan.

Lukupiiri kokoontui eilen ensimmäistä kertaa. Meitä äitejä taisi olla paikalla kahdeksan tai yhdeksän. Joukko erimaalaisia naisia, joista kaikilla on lapsi tai lapsia yläkoulun puolella. Olimme etukäteen lukeneet Jessica Laheyn kirjasta The Gift of Failure (How the best parents learn to let go so their children can succeed) osiot Introduction, Chapter 1 – Failure: A most valuable parenting tool ja Chapter 2 – Learning from failure: Teaching kids to turn mistakes into success.

Oma roolini oli tarkkaavaisen kuuntelijan. En saanut suutani auki eläväisten korsikalaisten ja amerikkalaisten edessä! Hävettää.

Jotenkin aavistelen, että kirja ei ole paras mahdollinen valinta lukupiirikirjaksi, niin tärkeä kuin aihe onkin. Keskustelu kiertyi väkisin sivuraiteille ja meni toistamiseen siihen, että yksi äideistä neuvoo toista siinä, miten olla paremmalla tavalla vanhempi. Rehtori joutui toistamiseen kommentoimaan, että ”tämä olisi aihe aivan toisenlaiseen kirjaan” tai ”palataanpa varsinaiseen aiheeseen”...

Etätyön sujuvuudesta

Marraskuussa 2017


Tässä kuussa aloitan hommat, joista tämä kirjaprojekti sai nimensä – etätyöt entiselle työnantajalleni. 

Kääntäminen on työtä, joka onnistuu onnistuu etänä vallan mainiosti. Tarvitsen koneen tarvittavine ohjelmistoineen, nettiyhteyden ja rauhallisen paikan työskennellä. Tässä on jo ehditty skypettää ex-esimiehen kanssa, jakaa työpöytää it-tuelle ja asentaa ohjelmia VPN-yhteyden kautta. Ongelmitta.

Tekemäni työtunnit pystyn todistamaan minuutilleen, koska kaikesta kirjoittamastani jää koneelle jälki.

Tietenkään kyse ei ole puhtaasti etätöistä, sillä en ole työsuhteessa. Mutta voisin olla. 

Rima korkealla

Marraskuuta 2017


Vähättelen usein omaa saksan kielen suullista taitoani. Juuri nyt minulla on epäilys, että taitoni ovat alkaneet ruostua, koska käytän päivittäin sen verran paljon englannin kieltä, että englanti alkaa dominoida. Ja englantiinikaan en tietenkään ole tyytyväinen! Lisäksi kokeilin ruotsin sujumista erään ruotsalaisäidin kanssa, ja siitähän ei tullut yhtään mitään.

Monitoroin omaa puhumistani, ja se ärsyttää. Miksen voi antaa vain mennä?

Täällä kyllä kuulee sanottavan useasti, että ”miten oikein osaat noin hyvin saksaa?” Kommentti toki lämmittää ja kannustaa puhumaan lisää – ja ainoastaan puhumalla oppii – mutta toisaalta kommentti myös nostaa rimaa entisestään. Tulee tunne, että tästedes on puhuttava natiivin lailla.

Ei-suomalaisille näyttää olevan luontevaa sanoa: ”Puhun sujuvaa englantia/saksaa/kieltä x.” Niin sanovat myös ihmiset, joiden kielitaito ei omaan korvaani ole hääppöinen.

Olen nyt opettelemalla opetellut sanomaan rohkeasti ja ylpeänä, että kyllä, puhun sujuvaa saksaa.

Mutta rima on siis korkealla. Kuka sen on sinne nostanut? Onko tämä jotenkin suomalainen ominaisuus? Peräisin jo kouluajoilta vai mistä? Miksi suomalaiset eivät kehu toisiaan enemmän? Miksi selän takana puhutaan pahaa? Miksi puhetta parjataan (somessa nimettömänä, kasvottomana, selkärangattomana) tankero- tai rallienglanniksi?

Eivät nämä paikalliset ja kansainväliset ihmiset ajattele samoin! Päinvastoin! Juuri juttelin erään englantilaisen kanssa. Toki hän oli sitä mieltä, että englantilaisena on melko helppo solahtaa uuteen maahan ja etenkin englanninkieliseen kouluun, mutta yksikielisyyttään hän piti isona puutteena ja sanoi ihailevansa ihmisiä, jotka pystyvät kommunikoimaan myös vierailla kielillä vaikka sitten murtaen.

Buchhandlung Christiansen

6.11.2017

Tutustumisretkeni Hampurin kirjakauppoihin alkoivat. Ensimmäiseksi valikoitui Buchhandlung Christiansen, joka sijaitsee Ottensenin kaupunginosassa.

Kyseinen kirjakauppa on toiminut samalla paikalla vuodesta 1878. Toisen maailmansodan suurpommituksessa puoti tuhoutui raunioksi mutta toiminta käynnistettiin melko nopeasti uudelleen, ja nykyään se on Hampurin vanhin saman suvun pyörittämä kirjakauppa. Minua viehättää se, että kauppa ei ole vilkkaan kävelykadun varrella tai keskellä isoa kauppakeskusta vaan hieman syrjässä kylämäisessä Ottensenissa. Kauppaan poiketaan sen itsensä vuoksi. Aikoinaan paikka on toki ollut nykyistä keskeisempi – vuoteen 1889 Ottensen oli oma kaupunkinsa, vilkas teollisuuskaupunki vieläpä.

Kauppa on pieni eikä nouse mitenkään erityisesti esiin julkisivusta tai asettelultaan, mutta sitäkin suuremman vaikutuksen tekee kaupan toiminta: Täällä panostetaan lukeviin lapsiin ja nuoriin. Aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina 8–13-vuotiaat lapset, Reading Kids, kokoontuvat juttelemaan lukemistaan kirjoista. Kuukauden ensimmäinen tiistai on varattu samaan tarkoitukseen, mutta silloin paikalle pelmahtaa yksinomaan lukevia poikia, Reading Boys.

Kuvitella!

Kerran kuussa kokoontuvat myös Reading Teens. Osa teineistä saa kunniatehtävän kuulua nuorisoraatiin, joka päättää vuoden saksalaisen nuortenkirjan valinnasta. Saksalaiset kustantamot kautta maan lähettävät Christianseniin uutuuksiaan (tällaisia vastaanottavia kirjakauppoja ja lukupiirejä on eri puolilla Saksaa kaikkiaan kuusi), ja vuoden mittaan teinit lukevat kuusi ehdolla olevaa uutuuskirjaa. Lukemisensa saa lainata ilmaiseksi. Lukuvuoden päätteeksi kukin raatilainen ehdottaa omaa valintaansa vuoden kirjaksi (pisteytys asteikolla 1–6). Totta kai raati myös tekee retken vuoden päätapahtumaan eli Frankfurtin kirjamessuille, missä voittajakirja julkistetaan.

Aikuisillekin järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia, kuten kaikille avoimia lukupiirejä, jonne toisinaan saapuu kutsuvieraana myös itse kirjailija.  Erityinen tapahtuma on ”Kahdeksan jälkeen”, jolloin kirjakauppa pitää ovensa auki varsinaisen aukioloajan jälkeen enimmillään kymmenelle ennakkoon ilmoittautuneelle lukijalle, joilla on kolme tuntia aikaa tutustua kaupan valikoimaan, selailla, lueskella ja nauttia tarjoiluista.

Jos sen lyhyehkön hetken aikana, jonka kaupassa tänään vietin, huomasin, että kaupan kanta-asiakaskunta on vakaa. Asiakkaita tervehdittiin nimeltä, ja asiakkaiden maku tunnettiin.

Ilmankos Hamburger Abendblattin lukijat äänestivät kaupan vuonna 2014 Hampurin parhaaksi kirjakaupaksi.

Helsingin kirjamessut 2017

23.10. – 29.10. Syyslomalla Helsingissä

Melko pian muuton jälkeen Suomen-lomalla.
Keskeneräisten asioiden hoitamista.
Teatteria, kavereita, ystäviä.

Kirjamessut!

Messujen parasta antia ovat joka vuosi haastattelut. Tänä vuonna ehdin kuunnella suomennos-slamin, puolen tunnin mittaisen tilaisuuden, jossa Kersti Juva ja Juhani Lindholm keskustelivat kääntämästään tekstistä.

Juva ja Lindholm olivat etukäteen suomentaneet saman tekstikatkelman eli alun Paul Bowlesin novellista Call at Corazon (vuodelta 1946). Keskustelua luotsasi Kasper Salonen, joka niin ikään oli suomentanut saman katkelman.

Kukin luki ääneen oman käännöksensä, ja sitten keskusteltiin. Vertailtiin ja perusteltiin.

Sanomattakin on selvää, että käännökset eivät olleet samanlaisia.
Hyviä olivat, kaikki kolme.

Pisimpään viivyttiin tekstin tunnelmassa: uhkaava, jotakin pahaa ennakoiva sävy pitää saada välittymään lukijalle. Millä se onnistuisi parhaiten?

Lindholmin loppukaneetti jäi mieleen:
”Tällaiseen tilaisuuteen ei voi valita vaikeaa tekstiä – eikä yksikään käännös ole helppo!”

Mutta tämä kirjahan on jo vuoden vanha!

18.10.2017 (tai niillä main)

Luen kaikenlaista, uutta ja vanhaa. 

Ehkä luen lehdestä arvostelun kirjasta ja kiinnostun. Lehti voi löytyä hammaslääkärin odotushuoneesta ja olla vanhakin.

Ehkä kirjan on kirjoittanut joku, jota en aiemmin tuntenut, ja haluan lukea myös hänen vanhempaa tuotantoaan.

Ystävä saattaa tuntea makuani ja suositella jotakin itse lukemaansa.


Kiinnostun siis kirjasta, lähden kirjakauppaan (tässä tapauksessa Thaliaan) ostamaan kirjaa. Kirjaa ei löydy.

”Ai mutta tämähän onkin jo yli vuoden vanha!”

Kuulostipa rumalta, kirjakaupan työntekijän sanomana.

Mä oon vähän niinku confused

17.10.2017

Kysyn nuoremmalta pojalta, minkälaista se oikein on istua joka päivä koulussa 6,5 tuntia ja kuunnella vierasta kieltä, josta ymmärtää vasta sanan sieltä ja toisen täältä.

"No mä oon vähän niinku confused", poika sanoo. 

Kyselen lisää saadakseni selville, mitä siellä varsinaisesti tehdään, 

"Tänään me ainakin transleitattiin."

Siis confused. Epäilemättä!

Niche-osaaminen ja vapaaehtoiskäännökset

12.10.2017

Niche-osaaminen tarkoittaa käännösalalla sitä, että kääntäjä erikoistuu tietyn aihepiirin teksteihin. Kyse voi olla esimerkiksi teknisistä tai lääketieteellisistä teksteistä, ja rajaus voi olla tosi napakka. Niche-osaaminen tuo töitä, ja työt ovat vaativia.

Välillä teen vapaaehtoiskäännöksiä. (Kertoo jotain persoonastani, että kääntämisen lisäksi myös harrastan kääntämistä.)

Hyväntekeväisyysjärjestön tekstejä kääntäessä tulee parhaimmillaan hyvä mieli. Teksteissä on humaaniutta, joka niche-teksteistä saattaa puuttua. 

Mutta vapaaehtoiskääntäminen osaa myös tympiä ja pistää vihaksi. 

Kun massakäännösmuisti väittää, että healthy children = terveelliset lapset, sillä joku aiemmista kääntäjistä on sen niin kääntänyt, miettii sen sadannen kerran, miksi kääntämistä pidetään työnä, jonka voi ulkoistaa kenelle tahansa?  

Finanzamt ja saksalainen byrokratia

Lokakuu 2017

Saksalainen byrokratia, siinäpä sanapari, joka herättää mielikuvia. Hymähtelyä ja puistatuksia? Varmaa tietoa siitä, kuinka asiakasta juoksutetaan luukulta toiselle.

Oma kokemukseni saksalaisessa verotoimistossa oli positiivinen!

Ensimmäinen luukku oli toki väärä, mutta siitä saan syyttää vain itseäni. Olin katsonut, että osoitteemme kuuluu toisen toimipisteen piiriin.

Ensimmäiseltä luukulta minut opastettiin oikealle – kunhan ensin oli varmistettu etä mukanani oli kaikki oikeat paperit ja että toinen "luukku" on varmasti auki, jotta en lähde kakkosluukulle turhaan.

Toisessa, oikeassa, toimipisteessä paperini otettiin vastaan, selattiin pikaisesti, pari tarkentavaa kysymystä ja ulos. Kymmenessä minuutissa.

Putiikkini oli pystyssä.
Ei muuta kuin hommiin!

Valmista tuli!

10.10.2017  Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä

Työ valmistui kuin valmistuikin, lopulta jopa hieman etuajassa. Myöhäisinä iltayön tunteina ja viikonloppuisinkin sitä tein, mutta tulihan sitä valmista.

Viimeinen vaihe, korjauslukeminen ja punakynän yliviivaustussin kanssa leikittely, on sikäli rankkaa, että tekstistä haluaisi jo päästää irti mutta toisaalta itsekriittinen minä haluaisi viilata tekstiä loputtomiin.

Oma tapani on, että viime metreillä printaan koko pumaskan ja teen korjaukset käsin tulosteisiin. Luonto ei kiitä, mutta perinteiset kynä ja paperi ovat osoittautuneet pistämättömiksi.

Die gläserne Übersetzerinnen

30.9.2017

Eilen illalla kävin siis kääntäjienpäivän kunniaksi katselemassa ja kuuntelemassa kahta saksalaiskääntäjää. Katselemassa sikäli, että ensin naiset käänsivät rinta rinnan saman norjalaisteoksen alkulehteä kummankin saksannoksen soljuessa kahdelle vierekkäiselle valkokankaalle. Ja kuuntelemassa, koska käännösrupeaman jälkeen naiset, Gabriele Haefs und Christel Hildebrandt, kertoivat työstään ja vastailivat yleisön kysymyksiin.

Tilanne oli samantyyppinen, johon on totuttu Suomessa kirjamessuilla. KAJ on jo useana vuonna pystyttänyt messuosastolleen kääntäjän työpisteen, jossa ihkaelävä kääntäjä on kääntänyt ”livenä” jotakin työn alla olevaa teostaan ja jutellut samalla kiinnostuneen messuväen kanssa. Myös tänä vuonna ainakin Helsingin kirjamessuilla on mahdollisuus tavata kääntäjiä. Eilisiltaisesta tilaisuudesta kiintoisan teki juuri se, että pystyi omin silmin toteamaan, miten yhdestä alkutekstistä saa kaksi erilaista, perustellusti hyvää käännöstä.

Naiset ovat konkareita, kummallakin on takanaan kymmeniä vuosia kääntämistä, ja kumpainenkin kääntää äidinkielelleen skandinaavisista kielistä, pääasiassa norjasta. He ovat palkittuja kääntäjiä, heidän kääntämiensä kirjojen luettelo on kunnioitettavan pitkä; listalta löytyy niin Henrik Ibseniä kuin lastenkirjallisuutta ja ruotsalaisia dekkareita.

Haefs ja Hildebrandt ehtivät saksantaa vajaan sivun verran satakunta vuotta sitten kirjoitettua kaunokirjallista norjankielistä tekstiä. Teos oli Ragnhöld Jölsenin Rikka Gan. Kirjailijasta saksantajat kertoivat sen verran, että tämä jättää paljon lukijan mielikuvituksen varaan ja ”kirjoittaa” paljon rivien väliin. Kääntäjälle asetettu haaste on melkoinen.

Saksannokset olivat siis näkösällä rinnakkain, ja kun kääntämiseen varattu aika loppui, käännöksissä oli yksi (1) täysin samanlainen saksankielinen virke – sivun yksinkertaisin, typistetyin lause.

Suurinta poikkeavuutta oli seuraavissa:

-          * valituissa adjektiiveissa

-          * täytesanoissa

-          * arkaismeissa

-          * huudahduksessa ”Kors i krØgels!” – jonka kumpikin jätti toistaiseksi kääntämättä

Eniten naisia pohditutti se, millä keinoilla kirjan saa nykylukijalle luettavaan asuun siten, että lukija tiedostaa lukevansa sadan vuoden takaisia tapahtumia.

Teitittelystä aiheutui omat hankaluutensa, ja syy on mielenkiintoinen: saksantajat olisivat kaivanneet alkuteksiin teitittelymuotoja, sillä "teitittely on kätevä tapa ilmaista ihmisten välisiä suhteita, kunnioitusta, arvojärjestystä jne." Ymmärrän! Ja olen varma, että saksannokseen teitittelymuotoja ilmaantuu.

Naisia pohditutti myös norjan "yksinkertainen" kieli. Tällä he eivät suinkaan tarkoittaneet, että kieli olisi jollain tavoin köyhää tai ”helppoa” vaan pelkistettyä, kaikesta turhasta karsittua. He kertoivat, että tällaisen tekstin suora saksannos kuulostaisi saksalaislukijasta naiivilta ja lapselliselta. Jonkinlainen ratkaisu kääntäjän on tähänkin asiaan keksittävä, sillä kääntäjä ei suinkaan saa muuttaa kirjan tunnelmaa, minkä sanasanainen käännös saisi aikaan. 

Tilaisuuden jälkeen toinen naisista alkoi oikeasti kääntää kyseistä kirjaa.

Kansainvälinen kääntäjienpäivä

29.9.2017

Kansainvälistä kääntäjienpäivää vietetään vuosittain syyskuun 30. päivä. Tämän vuoden toukokuussa päivä nostettiin YK:n teemapäivien joukkoon. Osallistuin päiville viime syksynä ensi kertaa, ja olin pitkään nosteisissa tunnelmissa. Suomessa päivää juhlistetaan eri vuosina eri kaupungeissa, tänä vuonna jo tänään Tampereella. Siellä on jälleen iloinen meininki - uutisfiidiin tulee jatkuvalla syötöllä materiaalia paikan päältä.

Freelance-kääntäjän työ on itsenäistä, toisinaan melko yksinäistä puurtamista. 

Erilaiset tapahtumat ovat kullanarvoisia. Niissä verkostoidutaan ja jaetaan kokoemuksia mutta ennen kaikkea tapahtumat sysäävät liikkeelle, paitsi kääntäjän myös flow'n. Oma kokemukseni on, että tapahtumissa ikään kuin synnyn uudelleen. Uusia ajatuksia kumpuaa ja ideoita herää.

Jos tapahtumasta lähtee kotia kohti yksikin oivallus mukanaan, paikalle on kannattanut hankkiutua. Itse inspiroiduin viime vuonna valtavasti seuraavista ajatuksista:

* ”Jokainen yksityiskohta alkutekstissä voi olla erityisen merkityksellinen. Joka ikinen kerta ”vastustava virke” on vienyt oivalluksen äärelle.”
Terveisiä kääntäjänkammiostaan toi palkittu kaunokirjallisuuden suomentaja, taiteilijaprofessori Tarja Roinila.


* ”Pidä kiinni alun innostuksesta.”

Tämä on konkarikääntäjä, tutkija, professori Outi Paloposken vinkki aloitteleville kääntäjille, mutta pätee erinomaisesti meille kaikille alalla toimiville. Jos innostus, flow, uhkaa kadota kutsumusammatista, on aika miettiä, miten tilanteen voisi korjata.

”Flownpuutosongelma” on todellinen, sillä kääntäjän työ silppuuntuu, alan arvostus on laskussa, työstä maksettu korvaus ei vastaa todellista työmäärää, yrittäjä-kääntäjä ei ehkä koe pystyvänsä pyörittämään yritystään haluamallaan tavalla käännöstoimistojen ikeessä...

Saksassa kääntäjien päivää vietetään Hieronymustagina – kääntäjien suojeluspyhimyksen Hieronymoksen mukaan. Hieronymos oli kirkonmies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle. Hänen käännöksensä, Vulgata, on yhä käytössä katolisen kirkon virallisena versiona Raamatusta.

Myös Hampurissa Hieronymustag-tapahtumia on useita. Valitsin niistä yhden: Die Gläserne Übersetzerinnen -tapahtuma järjestetään tänä iltana eräässä läntisen Hampurin kirjastossa. Siitä lisää huomenna.

English as an additional language

27.9.2017

”Tänään tuntui ekaa kertaa siltä että ehkä enkun oppiminen voi olla ihan mahdollista.”

Näin sanoi nuorempi poika tänään koulun jälkeen, kuukausi koulun alkamisesta.

Sydän.

Koulun sivuilla on esitelty EAL-opetusta Junior Schoolissa:

Tutkimusten mukaan BICS-taitoon (Basic Interpersonal Communicative Skills) menee yhdestä kolmeen vuotta, CALP-tasoon (Cognitive Academic Language Proficiency) enemmän. Se, miten nopeasti uuden kielen omaksuu, riippuu mm. aiemmasta koulutaustasta, persoonallisuudesta sekä lapsen iästä tämän aloittaessa opinnot. Tutkimusten mukaan oppilas, joka on aloittaessaan 8–10-vuotias, saa natiivikoulutoverinsa kiinni 4–7 vuodessa. 

No, meidän oleskelumme täällä jäänee pariin vuoteen, mutta tyhjin käsin poikien ei varmaankaan tarvitse lähteä.

Miten sitten lasta voi tukea englannin opinnoissa? "Ratkaisevan tärkeää on, että huolehtii lapsen äidinkielestä."

Kulkuri-koulun äidinkielen opinnot puolustavat paikkaansa.

David Sedaris

22.9.2017 klo 20 Freie Akademie der Künste

Toinen luentatilaisuuksista.

David Sedariksesta kuulin ensimmäisen kerran Oriveden opistossa, kun Kaunokirjallisen suomentamisen pajan vetäjä pani osallistujat kääntämään hänen tekstiään.

Sedaris on hauska, pirullisen hauska. Räävitön. Niinpä luentatilaisuuskin poikkeaa Yaa Gyasille järjestetystä. Nyt yleisössä istuu myös nuorempaa väkeä ja myös useita pariskuntia. Sedaris on houkuttanut salin täyteen.

Moderaattorina ja saksannoksen lukijana on tälläkin kerralla ammattinäyttelijä, yleisön selvästi rakastama Heikko Deutschmann. Tilaisuus on puhdas luentatilaisuus, ei haastattelu, joskin lopussa jää aikaa muutamalle yleisön esittämälle kysymykselle.

Miehet lukevat vuorovedoin. Sedaris heittää väliin sarkastisia kommenttejaan, jotka usein liittyvät saksannokseen: "Tämä kohta ei ainakaan ole voinut kääntyä luontevasti!"

Eikä aina olekaan, yleisön reaktiot vahvistavat asian. Yleisö hymähtelee, kun ronskeimmat kohdat, joissa kirosanoja ei ole säästelty, muuttuvat laimennoksiksi.

Termejä ja otsikoita

20.9.17

Kirjakäännös sisältää runsaasti lääketieteellisiä termejä, joiden selvittelyyn kuluu aikaa. Voisi kuvitella, että se on työn raskain osuus. Vaan ei ole: Se on työn suola, tämän ammatin suola. Se, että saa eteensä uudenlaista käännettävää, joka pitää skarppina ja panee opettelemaan uutta.

Raskain osuus, ehkä yllättäen, ovat näennäisen yksinkertaiset otsikot ja väliotsikot. Saksalainen viljelee otsikoissaan huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä, kaksoispisteitä ja ajatusviivoja. Kolmen sanan otsikon kääntäminen syö aikaa, mikä kuvastaa hyvin sitä, että kääntäjä ei käännä sanoja vaan ajatuksia niiden takana.

Postia SKTL:ltä

15.9.2017

Posti toi paksun kirjekuoren SKTL:ltä.

"Sinut on hyväksytty kirjallisuuden kääntäjien jaostoon."

Päätoiminen asiatekstikääntäjä iloitsee.

Yaa Gyasi

14.9.2017 

Literaturfestivalin toinen päivä, ensimmäinen luentatilaisuuksista, joihin hankin lipun: Yaa Gyasi haastateltavana Cap San Diego -museolaivassa pidettävässä tilaisuudessa.

Pitkin kevättä ja kesää haalin itselleni ja pojille suomenkielistä kirjallisuutta mukaan otettavaksi. Yaa Gyasin Matkalla kotiin (suomentanut Sari Karhulahti, Otava, 2017) oli ensimmäisiä hankintojani.

Olin hyvin väsynyt lähtiessäni tilaisuuteen, joka alkoi vasta kello 21:00, mutta kannatti lähteä! Vierailin museolaivassa ensi kertaa; jo laivaan asteleminen tuntui jotenkin juhlavalta, viinitarjoilu kuului asiaan.

Kirjailija luki ensin otteen kirjastaan, saksalaisnäyttelijä Lisa Grosche sen jälkeen kaksi pitkää otetta saksannoksesta. Lopuksi oli taas kirjailijan, sekä yleisökysymysten, vuoro.

Olin vaikuttunut, että lukijaksi oli valittu ammattinäyttelijä. Samoin panin tyytyväisenä merkille, miten haastattelija muutamaankin otteeseen ilmaisi epäsuorasti kunnioitusta kääntäjän ammattikuntaa kohtaan. Ensinnäkin hän huomautti tilaisuuden alussa, että "ei ole kääntäjä". Toisekseen eräässä kohdassa hän huomasi, miten helppoa on lähteä tulkitsemaan kirjailijan puhetta oman mielipiteen kautta. ”Nein, dass wäre eine Interpretation!” ("Ei, se olisi tulkintaa!") hän keskeytti oman puheenvuoronsa. Saksantajan nimeä ei kuitenkaan kertaakaan mainittu, mistä miinuspisteitä.

Luenta on hyvin tyypillistä Saksassa, mutta tällä kertaa saksankielisen luennan osuus tuntui liioitellun pitkältä. Saman vaistosin muistakin: yleisö alkoi liikahdella ja kuulin eräittenkin rouvien keskustelevan tästä tilaisuuden jälkeen.

Tilaisuus kesti runsaan tunnin, ja paikalla oli varovaisen arvioni mukaan 60 kuulijaa. Harmahtavatukkaista rouvashenkilöä, kuten tämäntyyppisissä kulttuuririennoissa usein on.

Tilaisuuden jälkeen kirjailija signeerasi kirjojaan, miltei jokaisella oli joko saksan- tai englanninkielinen painos mukanaan – kirja oli myös ostettavissa mainituilla kielillä. Kannoin kädessäni ylpeänä suomenkielistä laitosta, joka poikkesi väritykseltään muiden kirjoista. Kovasti sitä vilkuiltiin mutta kukaan ei rohjennut kysyä mitään kirjastani. Kerroin kirjailijalle, että kirja on suomenkielinen käännös, mistä hän selvästikin ilahtui. Tunsin hienoista ylpeyttä.  

Harbour Front Literaturfestival

13.9. (- 15.10.)

Noin viikko sitten oli Lange Nacht der Literatur, tänään käynnistyy kuukauden (!) mittainen kirjallisuustapahtuma – kotikaupungissa! Nyt hemmotellaan lukijaa.

Luentatilaisuuksia riittää liki joka illalle, toisille useitakin. Harmittavasti suurin osa luennoista on maksullisia – raaskin hankkia lipun kahteen.

Ihanaa että kalenterissa on taas ikiomia kulttuuririentoja!

Koulukirjasto

13.9.2017 

Koulun kirjastoa esitellään uusille vanhemmille. Kävimme täällä miehen kanssa kertaalleen jo toukokuussa ollessamme kaupungissa asunnonhaku- ja tutustumiskäynnillä. Kirjasto teki vaikutuksen jo silloin.

Tätä kirjastoa kelpaa esitellä:

Avarat, valoisat ja raikkaasti väritetyt tilat; "oikean kirjaston" tuntu; kokolattiamatto; yli 40 000 nidettä; ei ylärajaa lainauksissa, kotiinkin voi lainata; myös vanhempien käytössä; auki joka päivä neljään saakka.

Esikoululaisille on oma alueensa (kuvakirjoja, lukunurkkaus), samoin alakoululaisille (opintosuunnielman mukaisia tietokirjoja) ja yläkoululaisille (käsikirjasto, työskentelytilaa).

Erityisesti pidän siitä, että alakoululaisista kukin luokka käy kirjastossa kerran viikossa tunnin kerrallaan. Kirjastotunnilla on oma paikkansa lukujärjestyksessä. Tuntien aikana kirjastohenkilökunta pitää lukutuokioita, ja oppilaat tekevät omia löytöretkiään kirjaston tarjontaan.

Myös omassa koulussani oli kirjasto, pienen pieni huone, pinta-alaltaan ehkä n. 4 neliötä... Sen lisäksi kirjastoauto kävi koulun pihassa. Ahmimisiässä kirjastoautosta tuli lainattua ainakin kaikki Tiina- ja Lotta-kirjat, Viisikot ja SOS-kirjasarja.

Kirjastoauto vierailee samaisessa koulussa yhä perjantaisin!