Kriiseilyä

Helmikuussa 2018

Tammi-helmikuulle osuu "ekstistentiaalinen kriisi". (Pannaan kuitenkin lainausmerkkeihin, onhan tuo nyt aika vahva ilmaus.)

Osa ulkosuomalaisen elämää ovat kaikenlaiset vaiheet. On alun kuherruskuukautta ja on kaiken maailman kriiseilyä myöhemmin. Kunnes tasaantuu, toivotaan.

Komennustapauksessa puolison elämä on ihan oma lukunsa (ja isompien lasten).

Moni puoliso on laillani joutunut jättämään oman työnsä ja kelluu vähän. Verkosto on rakennettava nollasta, ja päiviin on itse rakennettava mielekkyyttä. 

Tosi moni löytää uralleen uuden suunnan.

Teen työtäni, mutta samaan aikaan mieleni on levoton. Googlaan, paljon. Silmiini osuu jokin Daniel Pukkilan Hesarille kirjoittamista kolumneista. Mieleen jää yksi irrallinen lause: ”Tulevaisuus jomottaa.”
Hyvin sanottu, juuri siltä minusta nyt tuntuu.

Kirjoitan kaikenlaista. Kirjoitan tätä päiväkirjaa asioista, jotka ovat lähellä sydäntäni. Laadin synopsiksen ja uskaltaudun ehdottamaan yhteistyötä eräälle kustantajalle. Käännösnäytteen lähetän useammalle. Haen kirjastoapurahaa vailla selkeää suunnitelmaa. Haen suomentamisen kurssille.

Olen selvästikin hieman hukassa tulevaisuuteni kanssa. En halaja suurta muutosta, mutta muutosta, sitä kyllä.

Samoihin aikoihin nuorempi pojista koukuttuu Soturikissat-sarjasta. Onneksi miehellä on taas Suomen-työmatkaa kalenterissaan. Tuliaisia, kiitos!