Missä mennään, englannin kielen taito?

15.12.2017

Pojilla alkoi joululoma.

Kun tulimme tänne Saksaan ja pojat aloittivat kansainvälisen koulun, ajattelimme, että joulu olisi eräänlainen virstanpylväs. Koulun admissions-osastolla työskentelevä nainen oli todennut meille kouluun tutustuessamme, että ”älkää olko huolissanne lastenne kielitaidosta, jouluna he puhuvat jo sujuvasti”, mikä meitä tuolloin kovasti epäilytti.

Näin jälkikäteen kommentti lähinnä ärsyttää. Joulutauko siis koitti, eivätkä pojat todellakaan puhu sujuvaa englantia. 

Kielitaidossa on kuitenkin ehditty ottaa isoja harppauksia.

Vanhempi poika valittelee, että ei pysty olemaan kunnolla oma itsensä. Että ei pysty kommunikoimaan sillä tavoin kuin haluaisi. Että ei saa ryhmässä puheenvuoroa, koska luokkakaverit huutavat oman asiansa odottamatta vuoroaan. Että omaa puheenvuoroa joutuu harkitsemaan, ja kun mielipiteensä aikoo sanoa, joku toinen on jo ehtinyt sanoa saman. Että sanat tarttuvat kitalakeen.

Kuulostaa niin tutulta! Kyse on myös persoonallisuudesta.

Yläkouluun harvoin tullaan täysin kieltä taitamattomana, joten vaatimustaso on korkeampi. Sisällöt ja kirjoitustehtävät ovat jo melko haastavia, englanninkielistä kirjallisuutta pitää pystyä lukemaan ja lukemastaan on osattava muotoilla omia mielipiteitä. Ymmärrettävää on, että opetus on nopeasti etenevää. Kelkasta putoaa nopeasti, ellei tarvittavaa kielitaitoa ole.

Sama poika kuitenkin ihmettelee, miten oma englannin kielioppi voi sujua paremmin kuin muilla – jopa natiivipuhujilla. Ymmärtämisessäkään ei ole ongelmaa, vaikka joitakin hankalia termejä pitää toki hakea, esimerkiksi Science- tai Design-nimisissä aineissa.

Kirjoittaa Ted Talkin, esittää sen ison ryhmän edessä ja saa uskalluksestaan kunniamaininnan.

Suorittaa kielitasotestin, jonka tulokseksi saa B2.

Pitää oikein tarkistaa, mitä se tarkoittaa: 

  Can understand the main ideas of complex text on both concrete and abstract    topics, including technical discussions in their field of specialization.

        Can interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible without strain for either party.

        Can produce clear, detailed text on a wide range of subjects and explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.

  Asteikko on kielen alkeista alkaen: A1-A2-B1-B2-C1-C2. B2 on loistava suoritus. Vertailuksi: Jos yläkouluikäisen lapsen haluaa saksalaiseen kouluun samalle luokalle ikäistensä kanssa, tältä vaaditaan B1-tason saksan kielen taito.

  Olen toisinaan lukenut pojan tekstejä ja hämmästellyt ja ihaillut sitä, miten valmista ja harkittua teksti on. EAL-opettaja siirtää pojan tammikuun alusta uuteen ryhmään, jossa oppilaat ovat nykyistä ryhmää kyvykkäämpiä englannin kielessä. Oppilaita liikutellaan kieliryhmissä vuoden mittaan opettajan harkinnan mukaan. Toisinaan oppilas on tasoltaan rajamaastossa, jolloin sillä, että haasteet kasvavat, voidaan saada aikaan ”buustaus” kielen oppimiselle.

Kielen opetus Suomessa on selvästikin hyvin tasokasta. Kieltä opetetaan niin, että jälki on painokelpoista. Puhumista kuitenkin tulisi kuitenkin harjoitella enemmän. Englantia sujuvasti puhuvat luokkakaverit ovat oppineet englantinsa samoin kuin me suomen: kuuntelemalla ja puhumalla, luonnostaan. He opiskelevat englannin spellingiä samoin kuin me suomen yhdyssanoja, sijamuotoja, lauseenvastikkeita ja pilkkusääntöjä.

Entäpä nuorempi poika? Hän joka tänne tullessamme oli opiskellut englantia vasta yhden lukuvuoden ja jonka englannin kielen taso oli melko heppoisissa kantimissa. My name is... My favourite colour is...  I have one brother.

Opettaja–vanhempi-tapaamisissa opettajat toivoivat, että poika olisi more outspoken. Puhua pitäisi. Koulun ilmapiiri on erittäin amerikkalainen, joten – puhua pitäisi. Ujous ei helpota asiaa.

Luokanopettajalta ja EAL-opettajalta kuitenkin satelee kehuja: ”Poika kirjoittaa niin pitkiä tarinoita, että se on jopa exceptional. Oikein näen miten hän ajattelee ja miten hänen tekisi mieli ilmaista ajatuksiaan. Miten odotankaan hetkeä, jolloin puhetta alkaa tulla!”

Poika itse sanoo, että kirjoittaminen on helppoa mutta puhuminen ei.

Lopulta näen itsekin tekstit, jotka opettajat ovat ottanut puheeksi useaan otteeseen ja joita he ovat yhdessä päivitelleet. Tekee mieli itkeä tirauttaa! Poika on kirjoittanut pitkiä tekstejä itsenäisyyspäivästä, saimaannorpista, malmeista! Sanakirjaa apunaan käyttäen hän on onnistunut kirjoittamaan kokonaisia ymmärrettäviä tarinoita, ja tekstin lomassa on todella hankalia ilmaisuja. Teksteille on tyypillistä se, että uutena opitut sanat, usein adjektiivit, on ujutettu tekstiin.

Töitä ovat pojat paiskineet ja lomansa ansainneet!