Luettua, huhtikuusta joulukuuhun 2020

Aika listata lukemiset. Jo siksikin, että olen lisännyt kirjastokäyntejäni, joten monikaan kirjoista ei jää hyllyyn lukumuistoksi. Ja mieli, se valitettavasti unohtaa vahvojakin lukukokemuksia.

Liikkeelle lähdetään kirjan ja ruusun päivästä 20.4.2020.

Boris Meyn: Der blaue Tod - Hampuriin ja 1800-luvun loppuvuosiin sijoittuva dekkari. Kauan kesti ennen kuin sain tartuttua tähän, mutta kannatti ottaa lukuun. Kirja herättää kaupungin eloon, sen historia on kiehtovaa. Koleravuodet, hevoskärryt mukulakivikaduilla, saastaiset kujat - ja nimeltä mainitut tutut asuinalueet, jotka 100 vuodessa ovat muuttuneet hurjasti. Nykyisen Speicherstadtin alueen rakentuminen ja sen asukkaiden karkottaminen. Harvestehuden huvilojen prameus. Ja se, miten pitkiksi välimatkat aikanaan koettiin! Samoinhan on Helsingissä.

Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi - Tämäkin ajautui käsiini jo Hampurissa mutta joutui odottamaan vuoroaan pitkään. En ollut lukenut Hämeen-Anttilaa aiemmin, tästä kirjasta pidin. Epilepsiaa sairastava opiskelija rakastuu luennoitsijaan, rakkaus on vastavuoroista. Muutto yhteen. Naimisissa olleen miehen ero. Tämän tyttären lämpiäminen hitaasti suhteelle. Hauras henkinen läheisyys, luottamus.

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät (suomentanut Kristiina Drews) - Kirjaston poistokirja. Luin kolmiosaisesta teoksesta ensimmäisen ja toisen osan. Fantasia (kolmas osa) ei säväytä mutta kahta ensimmäistä New York -tarinaa luin mieluusti.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia - Esikoisteos. Onneksi luin Bollan ensin, sillä tämä ei samalla tavalla tehnyt vaikutusta - ei kieli, ei tarina, ei rakenne. Bolla olisi tämän perusteella jäänyt lukematta. Mietin miksi tämä kaikki maagisuus ja etäännyttäminen ja symbolismi?


Dörte Hansen: Altes Land. - Paluumuuton lähestyminen tarkoitti myös sitä, että kirjoja kahmittiin nyt toisinpäin: Suomeen mukaan saksalaista kun mennessä oli toisin päin. Tämä kirjahankinta oli vinkki ystävältä. Omenapuut, kirsikat, Elbe-joki, Fachwerkhäuser, Altona... 

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija (suomentanut Raija Rintamäki.) - Mazzarellan kirjan lukee aina mielellään. Viisas nainen. Ostin tämän kirjan oman kaupunginosan pienestä kirjakaupasta, jonka ilmestymisestä olin niin iloinnut - sen loppuunmyynnistä...


Elena Ferrante: Amalian rakkaus (suomentanut Taru Nyström) - Ferranten esikoisteos. Runsas. Tässä kirjassa lukukokemusta häiritsi toistuva ilmaus: "Hän puhui hävyttömyyksiä murteella." Todella ärsytti tätä lukijaa! 


Tommi Kinnunen: Pintti. Onnistunut aikalaiskuvaus. Jussi-parka... Helmin kaipaus ja suru... Nuutajärven historia!  Oli koukattava Nuutajärven kautta, kun reitti seuraavan kerran osui riittävän lähelle. Piti etsiä kirjassa kuvattu kartano. Löytyihän se.


Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa (suomentanut Sari Karhulahti) - Tämä, toisin kuin Tuleanarkoja asioita, vei mukanaan alusta saakka. Ei vaadi lukijalta suuria mutta aina ei tarvitsekaan. Äidin vaatimukset. Sisaruskateus. Sisarusrakkaus.


Tittamari Marttinen: Nainen joka söi Napoleonin. Pienten ilojen ylistys. - Välipalaksi.


Henna Helle: Pojat, pojat, pojat - kirja poikien äideille. Kyllähän sen voi sanoa ääneen, että poikien äitinä voi joskus tuntea ulkopuolisuutta omassa perheessään. Esimerkiksi silloin kun saunominen perheenä ei enää olekaan luontevaa. Tai pohdiskellessa, menevätkö mahdolliset lastenlapset aikanaan vain miniän äidille hoitoon.

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit. Tähän tartuin innokkaasti Suden vuoden jälkeen, mutta koin vaikeaselkoiseksi, kikkailevaksi. En vain lämmennyt nukkeateatterimaailmalle, kulttuuriperheen sukupolvitarinalle.

Laura Lindstedt: Natalia - Nopealukuinen kirja piti otteessaan mutta olo oli koko ajan hieman ristiriitainen. Toisaalta en voinut kuin ihailla Lindstedtin kieltä ja taidokasta sisäkertomusrakennetta mutta toisaalta koin voimattomuutta ja ärtymystä kirjan teeman, naisen seksuaalisuuden johdosta. Tämä aika, jossa elämme! 


Adam Kay: This is going to hurt - Lääkärintyönsä jättänyt mies julkaisee päiväkirjamerkintänsä, jotka sanoo kirjoittaneensa työpaikallaan. Vaikuttaa kovin laskelmoivalta, eikä "humoristinen" tyylikään uppoa. Tämä kirja jäi kesken.

Kristin Hannah: Satakieli (suomentanut Kaisa Kattelus) - Toiseen maailmansotaan sijoittuvassa kirjassa 'Satakieli' on koodinimi toiselle kahdesta sisaruksesta, joista kumpikin selviää sodan kauhuista omalla tavallaan. Vaikka joitakin naistenromaaneista tuttuja kirjallisia ratkaisuja ja tyylikeinoja sivuilta löytyy, kirja kyllä pitää otteessaan ja on suuresta sivumäärästä huolimatta myös nopealukuinen.

Sinerkari, Irma ja Harila, Irma (toim.): Kotona Reuskulassa - Sukujuuriin tutustumista.


Patrick Modiano: Uinuvia muistoja (suomentanut Lotta Toivanen) - Nobel-kirjailijan pienikokoinen kirja. Luin jostain, että tästä kyseisestä kirjasta ei kannata aloittaa tutustumista kirjailijaan, ja niin minulle kävi, että jätin kesken... En kerta kaikkian jaksanut keskittyä siihen, mitä se olisi voinut minulle paljastaa. Olen nyt jättänyt useampia kirjoja kesken, ja joka kerta koen vähän... mitä? Luovuttajuutta? Väärintekijyyttä? Mutta myös riehakkuutta! 


Haruki Murakami: Komtuurin surma (suomentanut Juha Mylläri) - Lukusuositus! Miltei tuhat sivua mutta sivut kääntyvät kuin itsekseen. Joku on sanonut tätä Murakamin parhaaksi, joku toinen kirjoittaa, että tästä kannattaa aloittaa Murakamiin tutustuminen, jos tuotantoa ei vielä tunne. Allekirjoitan. Toinen vastaava on minusta Kafka rannalla.


Tässä yritin madaltaa lukemattomien kirjojen pinoani palauttamalla kaksi jo luettua kirjaa kirjastoon mutta niinhän siinä kävi, että kahden uuden kirjan kanssa tulin kirjastosta ulos:

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä - Kerrankin tartuin johonkin todella tuoreeseen! En tiennyt, mitä odottaa, mutta suorastaan rakastuin tähän kirjaan! Lukusuositus! Mitä ajatushelmiä. Taidokas kirjoittaja, sanoo paljon pienissä harkituissa lauseissa.

Marisha Rasi-Koskinen: REC - Rakenne haastaa lukija. Vaatii kykyä hahmottaa kirjailijan kuvamateriaalia. Mukana runsaasti psykologiaa. Vaatii sen hyväksymistä, että ei ole looginen. Irrottauduttava romaanin perinteestä pystyäkseen antautumaan kirjan flow'lle. 

Toinen osa avautui itselleni heikosti. Vaatii useamman lukukerran?

Edelliset lainasin Bestseller-hyllyssä, joiden laina-aika on kaksi viikkoa. RECiin pitänee palata.


Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat - Nainen joka rakasti hyönteisiä teki minusta kertaheitolla Ahava-fanin. Oli hankittava kaikki tähänastinen. Eräästä arvostelusta: "Kepeä lukea, järisyttävä tulkita." Lukusuositus!

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa -  Omaelämäkerrallisempaa Ahavaa.


Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla (suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen) - Tommi Melender kirjoittaa Parnassossa, että "de Kerangalin tapa yhdistellä teknistä ja poeettista ilmaisua tuottaa poikkeuksellisen eläväistä proosaa". Olen samaa mieltä: kirja on taidokas, lukijan mielessä eläväksi muuttuva kuvaus intohimosta taiteeseen. Ja Lescaux'n luolat! En ollut tiennyt niistä! Oli käytävä googlettamassa. Lukusuositus.

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni) - Tämän kuuntelin. Jos jokin kirja kannattaa kuunnella, se on tämä, Holman itsensä lukemana. Vetävää kerrontaa, hauskaa ja rehellistä, surullistakin. Toivon silti, että seuraaava teos liittyisi vahvemmin johonkin muuhun kuin antti holmaan. 

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen - Eteläpohjalaisuuden kuvausta. Dialogi, jonka suhteen tapaan olla kovin kriittinen, toimii hyvin. Moni on kritisoinut kirjaa siitä, että se tuntuu käsittelevän "aivan kaikki aiheet" kerralla, ja olen taipuvainen samalle kannalle. Runsaus tekee kirjasta välillä turhan raskaan. Vaiko oma pohjalaisuuteni? Jollain tavoin suretti, että aivan jokaisella kirjan henkilöllä oli kontollaan omista tekemisestä johtuvaa painolastia. Erikseen on mainittava, että kertaakaan en edes aikonut lopettaa kirjaa kesken!

Selja Ahava: Eksyneen muistikirja - Erinomainen esikoisteos 10 vuoden takaa. Ahava-lukusessioni jälkeen olen aivan varma, että Ahavasta on tullut (Tommi Kinnusen lailla) kirjailija, jonka seuraavaa teosta odotan ja jonka takuuvarmasti hankin käsiini. Upea kaunokirjallinen teos muistisairaudesta. Koskettava, vavahduttava, mystinen. Rakkaustarina, matkakertomus. Vahva lukusuositus!

 
Antti Tuomainen: Jäniskerroin. - Ensimmäinen Tuomaiseni. Ei viimeinen. Hauska, koukuttava, absurdi. Luin pätkissä, säästellen. Monesti kysellään kirjoja, joka sopii niin miehen kuin naisen luettavaksi. Tämä on sellainen kirja. Lukusuositus.


Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei (suomentanut Sanna Manninen) - Luin jostain, että Anna-Leena Härkönen piti tästä kirjasta, ja nyt, kirjan itse luettuani, voisin melkein verrata tekstiä Härkösen tekstiin. Samaan tapaan Lykke kirjoittaa, vaikeista aiheista osin sarkastisin keinoin. "Surullisen hauska" kirja. Kyseenalaistaa järjellisen toiminnan. Riisuu ihmisen ja näyttää tämän vajavaisuuden - miten helposti ihminen on vietävissä, miten vähän tahdonvoimaa voikaan olla.

Roope Lipasti: Jälkikasvukausi. - Tämän teinien vanhempiin "kolahtavan" kirjan kansien väliin kätkeytyy yksi aivan erityisen koskettava kohta: "pullat leivinliinan alla". Tunnistat sen kyllä, jos luet kirjan.

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin (suomentanut Helinä Kangas) - Lahiri on yksi suosikkikirjailijoitani. Odotin innolla tätä hänen alun perin italiaksi kirjoittamaansa kirjaa, jossa hän tutkailee päähenkilönsä, yksin elävän roomalaisnaisen, sielunmaisemaa. Kirja on ohut ja nopealukuinen ja poikkeaa täysin hänen aiemmista teoksistaan. Tässä ei käsitellä maahanmuuttajuutta, amerikanintialaisuutta tai kulttuuriperimää, ja myös rakenne tuokiokuvineen on toinen.

Kirjan teeman sanotaan olevan yksinäisyys mutta minusta nainen on pikemminkin sivustaseuraaja omasta halustaan. Kiintoisaa! Viimeiselle sivulle päästyäni tuli tunne, että kirja pitäisi lukea saman tien toiseen kertaan, analyyttisemmin. Millä keinoin Lahiri luo "tarkkailijansa"?

On rohkeaa kirjoittaa kirja muulla kuin omalla äidinkielellään, ja italia lienee Lahirin ei toinen vaan kolmas kieli. Kirjan on suomentanut Ferrante-suomentaja Helinä Kangas. Ilmankos kirjan luki nautiskellen! Lukusuositus!

Raisa Omaheimo: Sydän - Kuulin Omaheimosta ensi kerran mielenkiintoista Epäonnistumisten CV -podcastia kuunnellessani. Omaheimon kirja on raastava kuvaus rakkaudesta, sen nälästä ja sen menettämisestä. Myös ripustautumisesta, toisen kautta elämisestä ja takertuvuudesta.

Jenni Kokander: Sukupuuttoon kuolleiden planeetta - Kuusi tarinaa, kuusi episodia. Tarinoitten välinen yhteys avautuu pikku hiljaa. Melko tiivis tyyli, paljon verbittömiä lauseita, jotka kuvastavat kertojan tajunnanvirtaa ja paljautta. Eniten pidin Sylvin talo -tarinasta. Kirja on aiankin toistaiseksi saanut ihmeen vähän näkyvyyttä, mikä on harmi, mutta esimerkiksi Goodreadsissa kirja on saanut positiivista näkyvyyttä. 

Astrid Swan: Viimeinen kirjani: kertomuksia elämästä - Sirpaleinen surutyökirja, muistelmateos jälkipolville. Muistoja, hetkiä, niiden merkitysten tarkastelua kroonisesti sairaan nyky-minän näkökulmasta. Toivon ja vajoamisen vuorovesi. Mitä tähän osaa sanoa? 

Elisabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki (suomentanut Taina Helkamo) - Muistan että pidin Gilbertin kirjasta Eat, pray, love - ja miten sitten inhosin kirjan elokuvaversiota. Tämä kirja ei kannellaan tai takakansitekstillään houkutellut mutta aiemman kirjan "jälkilämmössä" (ja olihan myös se self help -opas Gilbertiltä) tartuin kirjaan. Ja kirja vei vaivihkaa mennessään. Teos on viihdekirjallisuutta, totta kai, kepeääkin, mutta se on kirjoitettu elävästi: pukujen väriloiston voi nähdä, pianomusiikin kuulla, teatteriyleisön reaktiot aistia. Aivan epäilemättä tästäkin kirjasta tehdään elokuva - ja sen aion jättää katsomatta.

(Gilbert on myös kysytty puhuja. YouTubesta löytyy esimerkiksi Ted talkeja, joissa hän käsittelee kirjailijuuttaan.)

Miika Nousiainen: Pintaremontti - Tästä teoksesta löysin samaa kuin Antti Tuomaisen Jäniskertoimesta. Henkilöhahmot saivat mielessäni kasvot (ei itsestäänselvyys), ja aloin toivoa heille hyvää. 

Thomas Taylor: Malamanteri (suomentanut Jaana Kapari-Jatta) - Merihirviö, seikkailu, synkähkö kaupunki... Perinteisen jännittävä lastenkirja!

Saku Tuominen: Pieni kirja priorisoinnista - Tuomisen uutuuskirjaa (jonka kerrotaan sekä itkettävän että naurattavan) kirjastosta jonotellessani tartuin tähän aiempaan sen osuessa vastaan. Ensimmäinen Tuomiseni. Kirjan johtoajatus: "Luterilainen" taakkamme on ajatus siitä, että vasta raadannan jälkeen, verenmaku yhä suussamme, jos silloinkaan, tunnemme voivamme olla saavutuksiimme tyytyväisiä.

 

Eeva Kilpi: Elämän evakkona - Kilpi on viime aikoina noussut esiin erilaisissa yhteyksissä ja ruvennut kiinnostamaan. Hänenhän on tämä ihana runo:

Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. Ensimmäiseksi, ei yllättäen, valitsin häneltä evakkouden merkitystä käsittelevän teoksen.

Tähän jäädään. 38 (ainakin osin) luettua kirjaa, suunnilleen kirja per viikko.