Marraskuuta 2017
Vähättelen usein omaa saksan kielen suullista taitoani. Juuri nyt minulla on epäilys, että taitoni ovat alkaneet ruostua, koska käytän päivittäin sen verran paljon englannin kieltä, että englanti alkaa dominoida. Ja englantiinikaan en tietenkään ole tyytyväinen! Lisäksi kokeilin ruotsin sujumista erään ruotsalaisäidin kanssa, ja siitähän ei tullut yhtään mitään.
Monitoroin omaa puhumistani, ja se ärsyttää. Miksen voi antaa vain mennä?
Täällä kyllä kuulee sanottavan useasti, että
”miten oikein osaat noin hyvin saksaa?” Kommentti toki lämmittää ja kannustaa puhumaan lisää
– ja ainoastaan puhumalla oppii – mutta toisaalta kommentti myös nostaa rimaa entisestään. Tulee tunne, että tästedes on puhuttava natiivin lailla.
Ei-suomalaisille näyttää olevan luontevaa sanoa: ”Puhun sujuvaa englantia/saksaa/kieltä x.” Niin sanovat myös ihmiset, joiden kielitaito ei omaan korvaani ole hääppöinen.
Olen nyt opettelemalla opetellut sanomaan rohkeasti ja ylpeänä, että kyllä, puhun sujuvaa saksaa.
Mutta rima on siis korkealla. Kuka sen on sinne nostanut? Onko tämä jotenkin suomalainen ominaisuus? Peräisin jo kouluajoilta vai mistä? Miksi suomalaiset eivät kehu toisiaan enemmän? Miksi selän takana puhutaan pahaa? Miksi puhetta parjataan (somessa nimettömänä, kasvottomana, selkärangattomana) tankero- tai rallienglanniksi?
Eivät nämä paikalliset ja kansainväliset ihmiset ajattele samoin! Päinvastoin! Juuri juttelin erään englantilaisen kanssa. Toki hän oli sitä mieltä, että englantilaisena on melko helppo solahtaa uuteen maahan ja etenkin englanninkieliseen kouluun, mutta yksikielisyyttään hän piti isona puutteena ja sanoi ihailevansa ihmisiä, jotka pystyvät kommunikoimaan myös vierailla kielillä vaikka sitten murtaen.
Ei-suomalaisille näyttää olevan luontevaa sanoa: ”Puhun sujuvaa englantia/saksaa/kieltä x.” Niin sanovat myös ihmiset, joiden kielitaito ei omaan korvaani ole hääppöinen.
Olen nyt opettelemalla opetellut sanomaan rohkeasti ja ylpeänä, että kyllä, puhun sujuvaa saksaa.
Mutta rima on siis korkealla. Kuka sen on sinne nostanut? Onko tämä jotenkin suomalainen ominaisuus? Peräisin jo kouluajoilta vai mistä? Miksi suomalaiset eivät kehu toisiaan enemmän? Miksi selän takana puhutaan pahaa? Miksi puhetta parjataan (somessa nimettömänä, kasvottomana, selkärangattomana) tankero- tai rallienglanniksi?
Eivät nämä paikalliset ja kansainväliset ihmiset ajattele samoin! Päinvastoin! Juuri juttelin erään englantilaisen kanssa. Toki hän oli sitä mieltä, että englantilaisena on melko helppo solahtaa uuteen maahan ja etenkin englanninkieliseen kouluun, mutta yksikielisyyttään hän piti isona puutteena ja sanoi ihailevansa ihmisiä, jotka pystyvät kommunikoimaan myös vierailla kielillä vaikka sitten murtaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti